fbq
Arman Alizad

Kipuiletko ikäkriisin kanssa? Arman Alizadilla on viisi hyvää neuvoa: "Tämä on rennon elämän salaisuus"

Arman Alizad alkoi miettiä ensimmäistä kertaa vanhenemista viisi vuotta sitten. 47-vuotiaana hän ymmärsi, että elämää oli todennäköisesti enemmän takana kuin edessä.

– Olen selvinnyt tähän saakka ilman perussairauksia tai lääkityksiä. Huomaan kuitenkin, ettei minussa ole enää samanlaista energiaa kuin nuorempana. Monesti kun näen ympärilläni riiteleviä ihmisiä, ajattelen ensimmäiseksi: miten he jaksavat? Parikymppisenä olin vielä todella ehdoton, mutta sellainen mustavalkoisuus on kadonnut iän myötä, Arman Alizad, 52, kertoo.

Nyt Armanin ikäkriisistä on syntynyt tv-sarja. Siinä tv-seikkailija lähtee etsimään nuoruuden lähdettä humoristisessa hengessä. Ohjelman pohjavire on kuitenkin vakava ja Armanin uran henkilökohtaisin

– Vaikka teemme viihdeohjelmaa, vanhenemisen kysymykset ovat minulle aivan todellisia. Varsinkin fyysisesti ymmärrän rappeutuvani. Juoksen ylös rullaportaita, jotka liikkuvat alas. Välillä tuntuu, että minulla on toinen jalka haudassa enkä ymmärrä enää mitään nykyajan asioista, kuten jostain kryptovaluutoista tai Tikokeista. Kummasti niistä kuitenkin pääsee vielä kärryille, kun jaksaa yrittää.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Vanhenemisen kanssa kipuileville Armanilla on yksi neuvo.

1. Elämä ei ole niin vakavaa – mikään ei ole niin vakavaa. Kun tajuaa, että universumi ei välitä, kaikki helpottaa.

2. Sinulla on kontrolli omaan elämääsi. Suurin osa asioista, jotka vituttavat, ovat sellaisia, että ne pystyy itse muuttamaan. Katso peiliin ja ryhdy toimeen.

3. Panosta enemmän itseesi. Moni ajattelee, että pitää huolehtia kaikista ympärillään, ovat he sitten lapsia, vanhempia tai ystäviä. Kaiken keskellä moni unohtaa itsensä – ja se ei varmasti kannata.

4. Kirjoita illalla nukkumaan mennessä kolme asiaa, joista olet kiitollinen. Siihen on hyvä päättää päivä.

5. Koskaan ei ole liian aikaista juoda Bloody Mary. Yllä olevat Espoon Coelhon läpät voit unohtaa ja noudattaa vain tätä ohjetta. Bloody Mary on rennon elämän salaisuus.

Seuraa meitä somessa