Kilpailija murtui Petollisissa: "En halua pelata enää"
Jakso päättyi kyyneliin ja yllätyskarkotukseen.
Ennen illan pyöreää pöytää petollinen Annimari Korte jatkoi aamulla aloittamaansa kampanjaa petollistoveriaan Viki Konssia vastaan.
Yllättäen Sofia Zida laittoi kapuloita rattaisiin ilmoittamalla, ettei hän suostu äänestämään Vikiä vastaan.
Sofialle illan äänestys oli erityisen tärkeä, sillä hänellä oli päivän tehtävästä saadun tikarin ansiosta kaksi ääntä.
– Annimarin hantsi oli Vikissä ja myös Tuuressa (Boelius), joka taas on laittanut Vikille puukkoa. Voisi hyvin olla mahdollista, että Viki on petollinen, ja Tuure on ollut tässä kapellimestarina, Kaitsu Rinkinen pohti itsekseen.
Annimari yritti viimeiseen asti vedota Sofiaan ja Susanna Penttilään.
– Minun päässäni tämä on ihan selvä. Tuure on äänestänyt petollista. Vaihtoehdot ovat Mato (Valtonen) tai Viki. Jos ei Viki lähde nyt, niin minä lähden tänä yönä, Annimari ilmoitti liittolaisilleen.
– En tajua, mikä ihmeen päähänpinttymä Annimarille tuli. Hän jankkasi koko ajan, että Vikiä pitää äänestää, koska hän muuten tiputtaa Annimarin yöllä. Olen ihan sekaisin, Susanna totesi hämmentyneenä.
Jonsulta yllättävä pyyntö
Ensimmäisenä silmätikuksi illan pyöreässä pöydässä joutui Kaitsu.
– Minusta sinun käännytyksesi ei ollut uskottava tarina. Alan epäillä, että sinut on yritetty tappaa eikä se ole onnistunut, Teemu Packalén totesi heti alkuun.
Jonsu Salomaa purskahti lohduttomaan itkuun kesken pyörän pöydän. Hän oli varma, että olisi seuraava karkotettu.
Laulaja esittikin erikoisen pyynnön kanssakilpailijoilleen.
– Lähden paljon mieluummin yöllä, koska minulle on loukkaavampaa ja tuntuu paljon pahemmalta se, että ne ihmiset, joihin olen luottanut ja joiden varaan olen rakentanut koko strategiani, eivät usko enää minuun. Silloin en halua enää pelata.
– Miksi te ette
puhu minulle? Miksi teette niin, että yhtäkkiä huomaan, ettei kukaan katso
minua silmiin? Ei tuo ole reilua peliä, Jonsu itki liittolaisilleen.
Naisen kyyneleet vetosivat pelaajiin, ja enemmistöäänin Teemu karkotettiin ulos pelistä.
– Yritin pelata tätä peliä logiikan kannalta ja ottaa vihjeisiin kiinni. En ajatellut, että ihmiset ovat noin tunneperäisesti mukana. Totta kai harmittaa, mutta kyllä minulla oli tunnit täynnä, Teemu totesi poistuessaan Vanajanlinnasta.
Petolliset nähdään lauantaisin klo 19.30 Nelosella ja Ruudussa.
