fbq
Kauniit ja rohkeat

Kauniit ja rohkeat -juonipaljastukset: Carter sytyttää Katien tunteet roihuun

Brooke ei vieläkään ole perillä siitä, miksi Ridge päätti palata Taylorin huomiin. Hän kyselee neuvoa Billiltä. Tämä sanoo olevansa pahoillaan, että Brooke on niin murtunut tapahtuneista. Bill ei myöskään usko, että Ridge enää palaa Brooken luokse. Myös Hope ja Liam saavat kuulla oman osuutensa Brooken suuresta surusta. 

Katie ja Carter ovat yhdessä toimistolla. Katie kertoo, että Bill haluaa hänet takaisin. Carter neuvoo häntä tarttumaan tilaisuuteen, mutta Katie kertoo olevansa epäileväinen. Hän uskoo Billin tarkoittavan hyvää, mutta tietää tällä olevan yhä tunteita myös Brookea kohtaan.

Steffy ja Thomas riemuitsevat, kun Taylor ja Ridge ovat palanneet yhteen. He järjestävät jopa työpaikan yhteiset juhlat vanhempiensa uuden alun kunniaksi. Thomasilla on kuitenkin omat salaisuutensa, jotka varjostavat juhlintaa.

Kauniit ja rohkeat -juonipaljastukset: Ridge anelee Tayloria takaisin

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Deacon kokee tarvetta suojella Brookea Billiltä. Deaconin mukaan Bill leikkii monen naisen tunteilla. Sheila yrittää kuitenkin hillitä Deaconin röyhistelyä. Bill ja Deacon ajautuvat sanasotaan.

Kauniit ja rohkeat

Taylor ja Ridge palaavat Aspenista Los Angelesiin. Lähipiiri iloitsee uudesta onnesta, mutta Ridge on välillä mietteissään. Myös Thomas on hetkittäin omissa ajatuksissaan.

Katie on lämmennyt Carterin lohdutteluista. Katiella on herännyt romanttisia tunteita Carteria kohtaan ja hän tavoittelee väsymättömästi tämän huomiota toimistolla. Lopulta toiminta saavuttaa myös vastakaikua.

Kauniit ja rohkeat MTV3 ma–pe.

Seuraa meitä somessa