Katso logo

Katsojilta tyrmäävä reaktio kotimaiselle uutuussarjalle – tämä mättää

Katsojilta tyrmäävä reaktio kotimaiselle uutuussarjalle – tämä mättää
Mimosa Willamo ja Lotta Kaihua nähdään sarjan päärooleissa.

Sarjaa haukutaan muun muassa epäuskottavaksi ja ennalta-arvattavaksi.

Mainos
Mainos päättyy

Ruutu+:n uusi kotimainen sarja Parantaja on saanut osan katsojista ärsyyntymään. Esimerkiksi Jodelin keskustelussa sarjaa arvostellaan epäuskottavaksi.

Video: Parantaja-sarjan traileri.

– Olenko ainut, jonka mielestä tuo Parantaja on huono sarja? Jotenkin tuo juoni on epäuskottava, ja hahmot ärsyttäviä ja naiiveja, eräs keskustelija tylyttää.

– Ehdin yhden jakson katsoa ja sitten piti laittaa pois. Jotenkin niin taiteellista paskaa, että sielu sulaa, toinen jatkaa.

Mainos
Mainos päättyy

Moni keskustelija moittii erityisesti sarjan loppua.

– Arvasin jo kolmanneksi viimeisen jakson kohdalla lopputuloksen, kolmas kirjoittaa.

– Musta vika jakso oli vähän outo ja kiirehditty, muuten oli kivan erilainen sarja, neljäs toteaa.

– Alku oli ok, mutta sitten aika paikallaan pyörimistä ja loppu just sellainen kuin olettaa saattoi, eli ei mitään ratkaisua, viides jatkaa.

Ruudun Facebook-tilillä on jaettu sekä haukkuja että kehuja.

Mainos
Mainos päättyy

– Musta tää ei ollut edes jännä. Loppui typerästi, kaikki asiat jäi kesken, Sinikka moittii  Facebookissa ja arvostelee myös nopeaa ja epäselvää puhetta.

– Minusta yksi sekavimmista ja surkeimmista sarjoista, mitä on tullut. Kyllä on rahat menneet Kankkulan kaivoon. Sehän on niin, ettei hyvillä näyttelijöilläkään pysty pitämään suosiota yllä eikä mielenkiintoa katsoa, jos käsikirjoitus on hajallaan, Tuija tyrmää sarjan.

Parantaja
Lauri Tilkasen roolityölle Iirona annetaan katsojakommenteissa kehuja. Kuvassa myös Emmaa näyttelevä Lotta Kaihua.

Lauri Tilkanen ja Suomenlinna saavat kehuja

Parantaja-sarjalle annetaan keskusteluissa jonkin verran myös kehuja.

– Olipa virkistävää nähdä Lauri Tilkanen muunlaisessa kuin ”unelmavävyn” roolissa. Muutenkin ihan hyvä sarja, eräs kommentoija kiittelee Jodelissa.

– Virkistävää nähdä näinkin hyvin tehty lesboseksikohtaus (suomalaisessa) sarjassa, toinen kehuu.

Mainos
Mainos päättyy

– Tykkään Suomenlinna-maisemista ja -tunnelmista. Muuten en ehkä jaksaisi katsoa, yksi kommentoija kirjoittaa viitaten sarjan kuvauspaikkaan.

– Erittäin hyvä ellei täydellisen erilainen kotimainen sarja! Tykkäsin. Mimosan (Willamo) roolisuoritus oli ihana ja kuvauspaikka nappivalinta sarjaan, Signe ihastelee Facebookissa.

Koko Parantaja-sarja on katsottavissa Ruutu+:ssa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Katsojilta tyrmäävä reaktio kotimaiselle uutuussarjalle – tämä mättää