Katsojat tyrmistyivät Tarja Halosen vierailusta Martti Ahtisaaren muistolähetyksessä

A-studion erikoisjakso edesmenneestä presidentti Martti Ahtisaaresta löytyy Yle Areenasta.
Presidentti Tarja Halonen vieraili maanantaina 16. lokakuuta A-studiossa. Vierailu on herättänyt laajahkoa kritiikkiä sosiaalisessa mediassa, sillä Halosen tulkitaan puhuneen liikaa itsestään eikä edesmenneestä Ahtisaaresta.
Halosen kanssa vieraana oli toimittaja ja Ahtisaaren pitkäaikainen ystävä Rauli Virtanen.
Ylen A-studion erikoislähetyksessä muisteltiin edesmenneen Martti Ahtisaaren uran merkitystä kansainvälisesti sekä käännekohtia. Ahtisaari menehtyi 16. lokakuuta Helsingissä ollessaan 86-vuotias.
Katsojat kuitenkin kiinnittävät huomiota siihen, että Halonen vaikutti puhuvan pitkälti omasta poliittisesta urastaan ja sen käänteistä.

Halosen esiintyminen kirvoitti kommentointia viestipalvelu X:ssä. Muun muassa MTV Uutisten politiikan toimittaja Vesa Kallionpää kommentoi Halosen suhdetta Ahtisaareen.
– Ahtisaarta kommentoiva presidentti Tarja Halonen ei varsinaisesti ollut sen paremmin Martti Ahtisaaren kuin Mauno Koivistonkaan poliittinen sielunsisko. Pikemminkin päinvastoin. Hiukan kiusallista katsottavaa, Kallionpää kirjoittaa.
Ahtisaarta kommentoiva presidentti Tarja #halonen ei varsinaisesti ollut sen paremmin Martti #ahtisaari kuin Mauno #koivisto : kaan poliittinen sielunsisko. Pikemminkin päinvastoin. Hiukan kiusallista katsottavaa. #astudio #politikointi
— Vesa Kallionpää (@VesaKallionpaa) October 16, 2023
Entinen SDP:n kansanedustaja ja nykyinen viestintäjohtajaMikael Junger otti myös osaa keskusteluun.
– Hieman ihmettelin, kun Tarja Halonen puhui samana päivänä edesmenneen presidentin sijaan itsestään. Sitten löysin sisäisen Ahtisaareni. Ehkä tuon kaiken ääneen sanominen oli Haloselle tärkeää. Menköön nyt yksi lukemattomista nobelistin muistopuheista nyt sitten vaikka näin, Junger kirjoittaa.
Hieman ihmettelin, kun Tarja Halonen puhui samana päivänä edesmenneen presidentin sijaan itsestään.
— Mikael Jungner (@MikaelJungner) October 16, 2023
Sitten löysin sisäisen Ahtisaareni.
Ehkä tuon kaiken ääneen sanominen oli Haloselle tärkeää. Menköön nyt yksi lukemattomista nobelistin muistopuheista nyt sitten vaikka näin.
Entinen valiokuntaneuvos ja hallintojohtaja Alpo Rivinoja ihmetteli Halosen puheita.
– Mitä Ahtisaari-muistelua tämä on, kun Tarja Halonen kertaa lähinnä omia tekemisiään?
Mitä #Ahtisaari -muistelua tämä on, kun Tarja Halonen kertaa lähinnä omia tekemisiään? #yleastudio
— Alpo Rivinoja (@AlpoRivinoja) October 16, 2023
Lisäksi useat muut kommentoijat kummastelivat Halosen tilannetajun uupumista, sekä keskustelun kääntämistä itseensä. Muun muassa elinkeinoministeri Wille Rydmanin eduskunta-avustaja Tuulia Alanko ihmetteli tätä.
Hämmentävä tämän iltainen A-studio.
— Tuulia Alanko (@AlankoTuulia) October 16, 2023
Tarkoituksena oli muistella edesmennyttä presidentti Ahtisaarta, mutta Tarja Halonen puhuu lähinnä vain itsestään ja omasta poliittisesta urastaan.
Useat lauseet alkoivat ”kun minä…”
Käsittämätöntä tilannetajuttomuutta.
Halonen kuitenkin muisteli jakson aikana myös Ahtisaarta. Halonen ja Virtanen kuvailevat edesmennyttä presidenttiä välittömäksi, vieraanvaraiseksi ja lämpimäksi henkilöksi.
Halonen toimi Ahtisaaren presidenttikaudella ulkoministerinä, jolloin hän tutustui presidenttiin.
– Hän saattoi minullekin soittaa, kun olin ulkoministeri, että ”tuu nyt syömään tänne Naantaliin tai saaristoon”, Halonen kertoo.
– Tämä on ominaisuus, jonka mielestäni ihmiset joskus unohtavat: voidakseen neuvotella ihmisten kanssa, heidät pitää olla halu oppia tuntemaan, hän jatkaa.
Lloyd Libiso hyppää Puoli seitsemän -ohjelman uudeksi juontajaksi: "Perhosia on vatsassa"
A-studion erikoisjakso Martti Ahtisaaresta löytyy Yle Areenasta.