Katso logo

Karu totuus Lumiukko-animaatiosta

Lumiukko-elokuvan kuvitusta.

Walking in the Air -kappaleen laulaneen pojan nimeä ei nähty vuosiin animaation lopputeksteissä.

Mainos
Mainos päättyy

Englantilaisesta Lumiukko-animaatiosta on muodostunut monille suomalaisille tärkeä osa joulunviettoa ja siihen suhtaudutaan nostalgisesti.

Video: Minna Kuukka kertoo piparakkutaloharrastuksestaan:

Animaatio julkaistiin vuonna 1982 ja Suomessa se nähtiin ensikerran vuotta myöhemmin. Vuodesta 1992 lähtien Yle on esittänyt Lumiukon jokaisena jouluaattona Joulupukin Kuuma linja -ohjelman lopuksi juuri ennen Turun joulurauhan julistuksen suoraa lähetystä.

Tarina kuvakirjasta

Lumiukko perustuu Raymond Briggsin samannimiseen lasten kuvakirjaan vuodelta 1978. Animaatiossa poika tekee jouluaattona lumiukon, joka herää yön aikana eloon ja vie pojan taianomaiselle seikkailulle ilmojen halki pohjoiseen, jossa he tapaavat joulupukin ja joukon juhlivia lumiukkoja.

Mainos
Mainos päättyy

Elokuvan tunnuskappaleen, Walking in the Air, on säveltänyt Howard Blake. Kappaleen alkuperäisversion tulkitsi 13-vuotiaana brittiläinen poikasopraano Peter Auty.

Hän päätyi laulamaan koelauluihin neljän muun St. Paulin katedraalin poikakuorolaisen kanssa ja peittosi muut taidoillaan.

Peter on kertonut monissa haastatteluissa, että hänen täytyi purkittaa Walking in the Air -kappale kaksi kertaa, sillä ensimmäisen version päälle nauhoitettiin vahingossa.

Palkkio hyväntekeväisyyteen

Peter Auty kertoi muutama vuosi sitten Helsingin Sanomille, että hän sai kappaleen äänityksistä kaikkiaan reilun 120 euron palkkion. Nekin rahat vanhemmat lahjoittivat St. Paulin katedraalille.

Mainos
Mainos päättyy

Kummallista kyllä, Peterin nimi ei päätynyt animaation lopputeksteihin. Mokan tapahtuminen kuitattiin vain kiireellä.

Tilanne korjattiin vasta vuonna 2002, kun animaation julkaisusta tuli kuluneeksi 20 vuotta.

Peter on kertonut vaatimattomana, että häntä itseään nimen puuttuminen lopputeksteistä ei ole haitannut. Kunnia-asia on ollut isompi hänen perheelleen.

Hän on myös avautunut siitä, miten kappaleesta tuli hänelle ikäviä muistoja. Häntä kiusattiin yläasteella laulamalla kappaletta aina, kun hän käveli ohi.

– Ei siitä elinikäisiä arpia jäänyt. Poikasopraanona oppi suhtautumaan naljailuun jo ala-asteella, Auty sanoi Helsingin Sanomille.

Walking in the Air -kappaleesta on tullut yksi joulunajan klassikoista, jota on versioitu hurjasti. Suomessa Nightwish teki kappaleesta Tarja Turusen laulaman rokahtavan version vuonna 1999. Myös Samuli Edelmann on tulkinnut laulun, joka kulkee suomennettuna nimellä Avaruus.

Peter on luonut uraa oopperalavoilla.
Peter on luonut uraa oopperalavoilla.
Mainos
Mainos päättyy

Peter on nykyään 56-vuotias. Hän työskentelee oopperalaulajana.

Juttu julkaistu alun perin 24.12.2023

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan