fbq
Diili Tiina Räisänen

Kalan savustaminen koitui kohtaloksi – ensimmäinen kilpailija joutui jättämään Diilin

Diili starttasi Nelosella ja Ruudussa maanantaina 6.3. Heti ensimmäisessä jaksossa moni kilpailija joutui epämukavuusalueelleen, kun Jaajo Linnonmaa, Toni Lähde ja Noora Fagerström paljastivat, että tehtävänä on pyydystää kalaa, valmistaa se ja myydä tuote maantien varrella sijaitsevalla pysähdyspaikalla.

Kilpailijat jakautuvat kahteen joukkueeseen, jotka nimetään Valjakoksi ja Kiilaksi. Valjakko päättää järjestää koko perheen kalansavustuspäivän. Missikisoista tuttu Emmi Suuronen hankkii keittiömestari Akseli Herlevin jakamaan nimikirjoituksia leikkuulautoihin. Emmi ja Akseli olivat vielä ohjelman kuvausten aikaan avopari.

Valjakko saa jo savustuspäivän aikana sekä kehuja että myös kovaa kritiikkiä suorituksestaan – varsinkin tapahtuman markkinoinnin ja toteutuksen välisestä ristiriidasta. Itse savustus ei onnistu suunnitelmien mukaan.

Missikaunotar Emmi Suuronen käyttää hyödyksi julkkispoikaystäväänsä Diilissä – näin tuomarit reagoivat

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Joukkue päätyykin Jaajon vetämän johtoryhmän eteen, kun kisassa tulee häviö Kiilaa vastaan. Yhden Valjakon jäsenen pitää poistua kisasta.

– Tänään tuli ihan huolella turpaan. Suoraan sanottuna sapettaa meidän tappio. Mun mielestä me teimme kuitenkin myynnin osalta tosi hyvää työtä. Ymmärrän kuitenkin johtoryhmän pointin, emme pystyneet lunastamaan lupaustamme, Valjakossa tehtävää johtanut jyväskyläläinen yrittäjä Tiina Räisänen pyörittelee tuntemuksiaan.

– Kyllähän tuossa kippisteltiin ja fiilisteltiin, että oltiin tehty hyvää työtä. Itselle tuli kuitenkin sellainen olo, että eikö omaa parastani sitten kuitenkaan huomioitu, ykkössijan vieneen Kiila-joukkueen Janne Virtanen puolestaan sanailee voittojuhlien yhteydessä.

– Henkilökohtainen myyntini oli käsittääkseni koko päivän paras. En saanut kuitenkaan yhtäkään palautetta, että ”Janne, tosi hyvää duunia”.

Diili-joukkueiden toistuvat virheet ihmetyttävät Jaajo Linnomaata: ”Kerta toisensa jälkeen epäonnistutaan totaalisesti”

Valjakon keskinäisessä palaverissa lähtöpasseja ollaan antamassa Anni Telelle, espoolaiselle projektipäällikölle.

akseli herlevi emmi suuronen
Emmi Suuronen ja Akseli Herlevi olivat vielä Diilin kuvausten aikaan avopari.
Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

– Minusta me kaikki hoidimme hommat niin, ettei ollut hirveästi paikkoja, joissa emme olisi tehneet mitään. Hämmentää aika paljon, Anni itse kommentoi.

Lopulta ollaan pitkän pöydän äärellä Jaajoa Noora ja Tonia vastapäätä.

– Koko perheen savustuspäivä oli paperilla mahtava idea. Siinä oli kaikki elementit, miksi olisin itse tullut paikalle. Totuus on silti se, että tosi moni asia meni mönkään, Jaajo aloittaa.

Keskustelujen jälkeen Tiina nimeää lähtöuhan alle itsensä lisäksi Annin ja nokialaisen juristin Aleksi Haukijärven. Tunteikkaan session päätteeksi käy toisin kuin valjakkolaiset itse ennustelivat – Annin sijasta Aleksi saa potkut.

– Jos sinä kerta olet kalamiehiä, niin sinulla olisi pitänyt olla jonkinnäköinen käsitys siitä, kuinka kauan kestää, kun kalaa savustetaan, Jaajo perustelee päätöstä.

Diili Valjakko
Valjakko häviää kalanmyyntikilpailun. Aleksi Haukijärvi (toinen vasemmalta) joutuu jättämään kisan ensimmäisenä. 

Diili alkaa Nelosella maanantaina 6. helmikuuta kello 19.30. Jakso on jo katsottavissa Ruudussa.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Seuraa meitä somessa