Katso logo

Kaikki anteeksi -uutuussarja käsittelee lähisuhdeväkivaltaa – kirjailijan teos peilaa omia kokemuksia

Kaikki anteeksi
Joonas Saartamo (Mikko), Iida-Maria Heinonen (Vilma)

Elisa Viihteen uutuussarja Kaikki anteeksi -perustuu Laura Mannisen samannimiseen esikoisteokseen.

Mainos
Mainos päättyy

Laura Mannisen esikoisteos Kaikki anteeksi ilmestyi vuonna 2018. Nyt kirjan pohjalta julkaistaan saman niminen neliosainen draamasarja. Maanantaina 13.11. Elisa Viihteessä alkava Kaikki anteeksi käsittelee lähisuhdeväkivallan lisäksi häpeää ja vaikenemisen kulttuuria. Samalla se kertoo toivosta ja selviytymisestä.

– Lauran romaanin hienous on siinä, että se kuvaa uskottavasti väkivaltaisen suhteen kaaren alusta loppuun. Halusimme näyttää, kuinka tällainen suhde alkaa, miksi siitä on vaikea irtautua ja kuinka siitä lopulta voi päästä irti. Toivomme, että sarja rohkaisee sekä väkivallan kokijoita että tekijöitä hakemaan apua, ohjaaja Antti Heikki Pesonen toteaa. 

– Olen erittäin tyytyväinen sarjan lopputulokseen. Koen, että sarjan kautta saamme lisää keskustelua aiheen ympärille, Laura Manninen kertoo. 

Sarjan pääroleissa nähdään Iida-Maria Heinonen ja Joonas Saartamo.

Mainos
Mainos päättyy

Kolme häpeän tasoa

Kyseessä on valtakunnallinen ilmiö, sillä tutkimusten mukaan joka kolmas suomalainen nainen on kokenut väkivaltaa parisuhteessaan. Henkinen ja fyysinen väkivallan käyttö pienentää uhrin itsetuntoa ja horisonttia, jolloin väkivaltaisesta suhteesta voi olla vaikea lähteä. Kirjailija kertoo kolmitasoisesta häpeästä, jonka on huomannut ilmiön äärellä. 

– Ensimmäisessä häpeän asteessa uhri tuntee häpeää kokemastaan väkivallasta, vaikka se häpeä kuuluisi aina tekijälle, Laura kuvaa.

– Toinen häpeän taso tulee esiin parisuhteessa. Uhri kokee, että on tehnyt väärän valinnan kumppaninsa suhteen. Uhri ajattelee olleensa sinisilmäinen ja hölmö tehdessään valinnan. 

– Kolmas häpeän taso tulee esiin silloin, kun asiasta vihdoin kertoo jollekin ja tilanteessa kysytään, että miksei uhri lähtenyt heti suhteesta. 

'Kirjassa käsitellään sitä, miten järjestelmä epäonnistuu auttamaan uhria. Sarja keskittyy enemmän kuvaamaan kahden ihmisen välistä dynamiikkaa ja vallankäyttöä”, kirjailija kertoo.
"Kirjassa käsitellään sitä, miten järjestelmä epäonnistuu auttamaan uhria. Sarja keskittyy enemmän kuvaamaan kahden ihmisen välistä dynamiikkaa ja vallankäyttöä”, kirjailija kertoo.

Irti tabusta 

Teos perustuu osittain kirjailijan omakohtaisiin kokemuksiin. Hän halusi olla omalta osaltaan rikkomassa tabua asian ympäriltä. Laura koki, että omakohtaisiin tapahtumiin oli jo sen verran välimatkaa, että hän pystyi katsomaan prosessia ulkopuolisen silmin. 

Mainos
Mainos päättyy

– Kun aloin kirjoittaa kirjaa, istuin bussissa. Luin tuolloin romaania, joka käsitteli väkivallan dynamiikkaa. Silloin minulla naksahti päässä, että minun täytyy kirjoittaa tästä. Aloitin kirjoittamisen saman tien siinä bussissa. 

– Tuo ensimmäinen luku päätyi aika lailla sellaisenaan kirjaan, kun se syntyi siinä linja-autossa.

Sarja on oma teoksensa. Käsikirjoitusprosessiin kirjailija antoi melko vapaat kädet, mutta tärkeimmät asiat kirjasta sisällytettiin sarjaan. Lisäksi Laura vieraili kuvauksissa, jolloin hän keskusteli näyttelijöiden kanssa muun muassa hahmojen tunnetiloista. 

– Olihan se tosi hurjaa ja jännittävää nähdä tilanne näyteltynä. Sarjassa on kohtauksia, jotka ovat aika lähellä totuutta siitä, mitä itselleni on tapahtunut. Tuntui erikoiselta katsoa ulkopuolelta sitä. 

Kirjailija alleviivaa, ettei lähisuhdeväkivalta ole kahden aikuisen yksityinen asia, vaan kyseinen dynamiikka toistuu parisuhteesta toiseen. Olisi tärkeää tunnistaa mekanismit ilmiön taustalla.

Täydellinen parisuhde muuttuu väkivaltaiseksi uutuussarjassa – näyttelijät saivat terapeutin tuekseen

Mainos
Mainos päättyy

Neliosainen Kaikki anteeksi saa ensi-iltansa Ruutu+:ssa 13. marraskuuta. Nelonen esittää ensimmäisen jakson samana päivänä.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan