fbq
Käärijä Loreen

Käärijä viihtyy Loreenin seurassa: ”Hänen kanssaan pystyi heittämään vähän härskimpääkin juttua”

Eurovision laulukilpailut Ison-Britannian Liverpoolissa lähestyvät. Ennakkoveikkailuissa Suomen Käärijä ja Ruotsin Loreen on nostettu suurimmiksi ennakkosuosikeiksi. Esimerkiksi kansainvälisissä vedonlyöntitilastoissa Käärijän Cha Cha Cha on useimmiten kolmen ylimmän voittajasuosikin joukossa Loreenin pitäessä tavallisesti ykköspaikkaa Tattoo-biisillään.

Kilpailuasetelma ei kuitenkaan vaikuta Käärijänä asennoitumiseen Loreenia kohtaan. Käärijä vieraili keskiviikkona 26. toukokuuta Yle Areenan järjestämässä Kysy Käärijältä -videochatissä, jossa hän kommentoi Madridissa huhtikuun alussa tapahtunutta tapaamistaan Loreenin kanssa. Kyseessä oli viisujen niin sanottu pre party -tilaisuus.

– Ei siinä ollut mitään kilpailuhommaa ollenkaan. Hänen kanssaan pystyi olemaan oma itsensä ja heittämään vähän härskimpääkin juttua. Ihan kuin hän olisi ollut vanha tuttu, Käärijä kertoi.

– Loreenista on sanottu, että hän olisi ylimielinen tai jotain. Haluan kuitenkin kertoa kaikille, että hän on huikea tyyppi. Uskon, että Loreen yrittää tietyn kuoren avulla piiloutua hullunmyllyltä. Se ei merkitse kuitenkaan ylimielisyyttä, vaan sitä, että suojelee itseään, Käärijä pohti.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Euroviisujen semifinaalin esiintymisjärjestys julki – Käärijä viimeisenä

Parivaljakko ei Käärijän mukaan juurikaan vakavoitunut keskustelun aikana.

– Loreen kertoi, että näytän ihan hänen ex-poikaystävältään. En tiedä, olisiko se ollut joku vink vink, Käärijä sanaili chatissa.

– Tajusin itsekin tapaamisen aikana, että on tosi väärin alkaa olettaa jotain asioita artistista tai kenestäkään ihmisestä ylipäänsäkään, vaikkei ole edes tavannut häntä. Toivottavasti ehdimme vielä viettää enemmän aikaa yhdessä Loreenin kanssa Liverpoolissa, sillä hän vaikutti aidosti hyvältä tyypiltä. Me sovimme, että menisimme vaikka kahville.

Eurovision Song Contest 2023: Semifinaali 1, TV1 tiistaina 9. toukokuuta kello 22.00 ja Semifinaali 2, TV1 torstaina 11. toukokuuta kello 22.00.

Eurovision Song Contest 2023: Finaali, TV1 lauantaina 13. toukokuuta kello 22.00.

Seuraa meitä somessa