”Juha Mieto” etsii morsianta tv:ssä – Jarkko Tamminen tekee hiihtäjälegendasta irstaan version

Jarkko Tammisen maailma on täynnä imitaattorin versioita julkisuuden henkilöistä.
Imitaattori Jarkko Tamminen valjastaa imitaatiohahmoksi hiihtäjänä ja kansanedustajana tunnetun ohjelmansa kolmannessa jaksossa">Juha Miedon ohjelmansa kolmannessa jaksossa. Vappu Pimiä ottaa tehtäväkseen löytää miehelle heilan Kurikkaan.
75-vuotias hahmo on omien sanojensa mukaan viriili ja menevä poikamies.
– Minä en, Vappu, rouvaltani paljoa vaadi, suosin sekä rouvissa että hiihdossa perinteistä. Tärkeintä on, että luistoa löytyy, ”Mietaa” kertoo Vapulle.
– Ja jos sinne joku luistelijakin eksyy, niin hätiä mitiä, kyllä Mietaa opettaa. Yhdessä tartutaan siitä Miedon sauvasta kiinni ja lähdetään oikein hitaasti ja rauhallisesti työntämään, mies kertoo.
– Juha mistä sinä oikein puhut, tämä on perheohjelma, Vappu ärähtää.
– No hiihdosta tietenkin, ”Juha” vastaa.
Kirjeet saapuvat luettavaksi Jussille. Häntä jännittää kirjeiden lukeminen. Ensimmäinen on Etelä-Pohjanmaan ulosottovirastosta, toinen poliisivirastolta ja kolmas on uhkauskirje.
Kuitenkin kaksi morsianta on saatu rämmittyä kasaan. Juha suuntaa pikatreffeille Järvisen suksien ja kilon mämmipaketin kanssa.

Pikatreffien jälkeen on aika suunnata tutustumaan Kurikan tiluksiin. Viikon jälkeen sukset menevät kuitenkin ristiin.
– Ensimmäistä kertaa ohjelman historiassa toinen morsian ehdokkaista poltettiin ja toinen syötiin, Vappu toteaa.
"Mietaalle" ei siis morsmaikkua löytynyt, ja etsinnät jatkuvat.
"Kimi ja Minttu Räikkösen" suhde vaakalaudalla - Jarkko Tamminen tylyttää superparin dynamiikkaa
Jarkko Tammisen maailma lauantaisin MTV3-kanavalla.