Katso logo

Jösses! Näin valtavasti Renny ja Johanna Harlin ostivat Cocolle joululahjoja – lapsi tykkäsi eniten lahjapapereista

Jösses! Näin valtavasti Renny ja Johanna Harlin ostivat Cocolle joululahjoja – lapsi tykkäsi eniten lahjapapereista

– Emme voineet sille mitään, Johanna toteaa ostosövereistä.

Mainos
Mainos päättyy

The Harlins -sarjan kolmannen kauden kahdeksannessa jaksossa nähdään perheen pienen Coco-tyttären ensimmäinen joulu.

Renny ja Johanna paljastavat, että saattoivat tehdä ylilyönnin Cocon lahjaostoksissa.

– Emme voineet sille mitään. Ostimme ihan hirveästi lahjoja Cocolle – siis aivan järkyttävästi. Niin paljon lahjoja, että Coco avasi niitä vielä 26. päivä, koska emme vain ehtineet avata niitä kaikkia, Johanna myöntää.

Vanhemmat kuitenkin toteavat, että lahjojen joukossa oli paljon asioita, joita Coco tarvitsee, kuten vaatteita.

Mainos
Mainos päättyy

– Opimme tästäkin virheestä. Lahjat eivät saa olla se juttu jouluna, Johanna toteaa ja kertoo Cocon tykänneen kaikista eniten lahjapapereista.

Renny ja Johanna Harlin pohtivat 35 vuoden ikäeroaan: "Olet ollut naimisissa silloin, kun olen ollut vauva"

Renny ja Johanna olivat muistaneet myös toisiaan useilla lahjoilla. Johanna jopa sanoo, että lahjoja tuli Rennyltä aivan liikaa. Eräs ikimuistoisimmista oli uudet kengät. Myös uusi puhelin tuli tarpeeseen, sillä hän tarvitsee paljon puhelinta työssään.

Kenkäpakettia avatessaan Johanna peittää kasvonsa innostuksesta.

– Sinulle on niin kiva ostaa kenkiä, kun sinulle sopivat kaikki kengät niin kivasti, Renny kehuu.

Renny puolestaan sai esimerkiksi uusia vaatteita, kapteenin lakin ja kosmetiikkalaukun.

Harlinit eivät aio enää tulevina jouluina ostaa tyttärelleen aivan yhtä paljon lahjoja.
Harlinit eivät aio enää tulevina jouluina ostaa tyttärelleen aivan yhtä paljon lahjoja.
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Jösses! Näin valtavasti Renny ja Johanna Harlin ostivat Cocolle joululahjoja – lapsi tykkäsi eniten lahjapapereista