Katso logo

Jos uskomaton suomalaisvisio toteutuu, tekoäly tekee sinulle oman elokuvan – tältä se näyttäisi

Jos uskomaton suomalaisvisio toteutuu, tekoäly tekee sinulle oman elokuvan – tältä se näyttäisi

Suomessa muhii elokuvateollisuuden vallankumous, jonka taustalla on pelätyn tekoälyn hyödyntäminen elokuvien tuotannossa.

Mainos
Mainos päättyy

Jos mietitään elokuvan historiaa, niin itse elävän kuvan keksimisen jälkeen on koettu kaksi isoa ja yksi semi-iso innovaatio. Ensimmäinen iso harppaus otettiin, kun elokuviin pystyttiin lisäämään ääni. Sitten kuviin tuotiin värit. Erikoistehosteteknologian kehittymisen myötä tarjolle tulivat 3D-elokuvat, joiden kovin buumi tuntuu kuitenkin jääneen melko lyhytaikaiseksi.

Nyt mietitään, miten tekoäly tulee mullistamaan elokuvien tekemisen. Hollywoodissa onkin oltu tästä jo niin huolissaan, että aihe oli keskeisiä kysymyksiä viime vuonna koetussa näyttelijälakossa.

Katso sai vihiä kansainvälisestä elokuvatuotantoon liittyvästä tekoälyhankkeesta, jossa suomalaiset näyttelevät isoa roolia. Xanaheim-nimisen hankkeen suomalaisjohtoon lukeutuva Joonas Vartia suostui valottamaan vielä varsin salaperäistä hanketta jonkin verran.

 – Xanaheimin taustalla on viitisen vuotta sitten syntynyt visio siitä, millainen tulevaisuuden elokuvakokemus voisi villeimmillään olla. Ajattele, että olet vaikka suuri avaruuselokuvien ystävä, muttet löydä enää uusia kiinnostavia tieteisleffoja katsottavaksi, vaikka käytät tuntikaupalla aikaa sopivan genreleffan löytämiseksi suoratoistopalveluista. Mitä silloin optimitilanteessa voisit tehdä? No pyytää tekoälyä luomaan sinulle mieltymyksiisi sopivan elokuvan, Joonas maalailee.

Mainos
Mainos päättyy

Vielä pari vuotta sitten elokuva-alan ammattilaisista koostuvan työryhmän visio kuulosti tieteistarinalta itsessään. Vaan ei enää, sillä tekoäly on ottanut huimia kehitysaskeleita eteenpäin.

Tekoäly pystyy tuottamaan lähitulevaisuudessa elokuvia, jossa voi seikkailla oikean ihmisen näköiset hahmot tai sitten vaikkapa nykyisten 3D-animaatioiden tapaiset lutuiset olennot.
Tekoäly pystyy tuottamaan lähitulevaisuudessa elokuvia, jossa voi seikkailla oikean ihmisen näköiset hahmot tai sitten vaikkapa nykyisten 3D-animaatioiden tapaiset lutuiset olennot.

– Tajusimme, että teknologia on kehittynyt nyt niin pitkälle, että tällainen palvelu voisi olla todellisuutta hyvinkin pian. Ja jos se on meistä kiinni, niin se myös on, ehkä viimeistään parin kolmen vuoden kuluttua, hän sanoo.

Joonas sanoo, että Xanaheimin on tarkoitus esitellä kehittelemänsä tekoälyelokuvamalli maailmalle varsin pian.

– Aiomme antaa läpinäkyvän ja rehellisen vastauksen elokuvantekijöiden ja katsojien pelkoihin asiasta. Tulemme osoittamaan, että tekoälyelokuvia voidaan tehdä ilman, että se sotii eettisiä arvoja vastaan tai varastaa kenenkään ääntä tai muutakaan identiteettiä. Perinteisen elokuvan tekijöinä kunnioitamme perinteitä ja elokuvan historiaa, mutta heittäydymme myös rohkeasti uuteen, Joonas sanoo.

Villeimmissä visioissa katsoja voisi itse määritellä millaiset tekonäyttelijät elokuvassa esiintyisivät. Jack Mercer ja Lena Cruz esimerkiksi eivät ole oikeita henkilöitä.
Villeimmissä visioissa katsoja voisi itse määritellä millaiset tekonäyttelijät elokuvassa esiintyisivät. Jack Mercer ja Lena Cruz esimerkiksi eivät ole oikeita henkilöitä.

Sanojensa vakuudeksi Joonas jakaa Katsolle Xanaheimin tulevan lanseerausvideon, jolla niinikään tekoälyn luoma keinoihminen esittelee tulevaa hanketta. Jälki on ällistyttävän todentuntuista, ja sen perusteella on helppo päätellä, että lähitulevaisuuden tekoälyelokuvat ovat ainakin visuaalisesti täysin kilpailukykyisiä nykyisten elokuvien kanssa.

Mainos
Mainos päättyy
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan