
Johan jysähti! Hollywood-tähdet hämmästyivät vaasalaisen Jorma Tommilan roolisuorituksesta – ”Kuka tämä jätkä oikein on?”
Vaasan kaupunginteatterin luottonäyttelijä Jorma Tommila, 64, tiedetään Suomessa viimeisen päälle ammattimieheksi. Jorman rautainen ammattitaito ja luontainen karisma ovat tulossa kovaa vauhtia tutuiksi myös amerikkalaisyleisölle.
Jorma tähdittää Jalmari Helanderin ohjaamaa ja käsikirjoittamaa Sisua, joka on saanut Yhdysvalloissa poikkeuksellisen laajan elokuvateatterilevityksen. Sisu vyöryi ensi-iltanaan yli 1 000 valkokankaalle USA:ssa.
Myös lippukassalla on kilissyt. Box Office Mojo -sivuston mukaan Sisu tahkosi avausviikonlopun aikana 3,2 miljoonan dollarin eli noin 2,9 miljoonan euron tulot. Ensi-illan saldo oli sekin messevä: 1,4 miljoonaa dollaria eli 1,3 miljoonaa euroa. Se oli sivuston mukaan kymmenenneksi katsotuin elokuva Yhdysvalloissa ensi-iltaviikonloppuna.
Laajalti kehuttu toimintaelokuva kulminoituu pitkälti paitsi Jalmarin huimaan mielikuvitukseen ja millintarkkaan ohjaustyyliin, myös Jorman ilmiömäiseen näyttelijäsuoritukseen. Tommila täyttää valkokankaan komeasti olemuksellaan.

Sisussa nähdään myös muutama Hollywood-nimi. Norjan suosituimpiin näyttelijöihin lukeutuva Aksel Hennie on tähdittänyt muun muassa Ridley Scottin scifitapausta Yksin Marsissa. Herculeksessa rinnalla näytteli muuan Dwayne Johnson.
Brittinäyttelijä Jack Doolan on puolestaan tuttu komediarooleistaan. Erilaisissa suurtuotannoissa nähty englantilainen muistetaan erityisesti yhteistyöstään komediakeisari Ricky Gervaisin kanssa.
Kumpikin kansainvälinen tähti vaikuttui aidosti Jorma Tommilan roolisuorituksesta. Mr. Doolan kehuu vaasalaisnäyttelijää vuolaasti.
– Katselin häntä kuvauksissa ja mietin, että kuka jätkä tämä oikein on. En tiedä minkä ikäinen hän on eikä sillä ole väliäkään, mutta hänen omistautuneisuutensa oli todella vaikuttavaa. Jorma on hyvin inspiroiva. Hän johti esimerkillään.

Aksel Hennie on sanoissaan vielä suureellisempi. Hollywoodin kovimpien nimien kanssa työskennellyt norjalainen näkee Jormassa kansainvälistä potentiaalia.
– Minusta oli tosi mukavaa työskennellä Jorman kanssa. Hän on hullun lahjakas näyttelijä, joka antaa aina kaikkensa. Hän tekee todella kovaa töitä ja omistautuu täydellisesti tekemiselleen, Aksel hehkuttaa Katsolle.
– Itse asiassa olen sitä mieltä – ja tämän voi laittaa lehteen – että Jorma voisi olla niin iso näyttelijänimi kuin hän vain itse haluaa. Hän on aivan erinomainen!

Akselia alkaa naurattaa kysyttäessä, voisiko herra Henning auttaa Tommilaa hyödyntämällä Hollywood-kontaktejaan.
– Tietysti, mutta se on mahdotonta, koska Jorma ei lennä. Hän ei pidä lentomatkustamisesta. Se on ainoa asia, joka pidättelee häntä. Muutoin voisimme varmasti kehitellä jotain.
Jalmari Helanderin visiot ja visuaalinen tyyli eivät pääsisi oikeuksiinsa ilman kunnollista kuvausta. Elokuvaaja Kjell Lagerroos on tehnyt Sisussa mestarillista työtä taltioidessaan henkeäsalpaavia maisemia ja intensiivisiä toimintakohtauksia.
– Kuvaaja oli ilman muuta yksi parhaita, joiden kanssa olen koskaan työskennellyt. Vähintään yhtä hyvä ellei parempi kuin he, joiden kanssa olen työskennellyt Britanniassa tai Hollywoodissa, Jack Doolan kehuu Jussi-palkittua Kjelliä.



Jormasta englantilainen herrasmiesnäyttelijä haluaa vielä lausua lisää kehuja.
– Minulla oli hänen kanssaan muutama taistelukohtaus, jossa paukutimme menemään panssarivaunun katolla. Olimme ihan oikeasti siellä tankin katolla, eikä käytössämme ollut blue screeniä. Se oli intensiivistä. Jorma todella antoi kaikkensa.