fbq
hawkeye_7c629c5b12.jpg

Jeremy Renner palasi esittämään Avengers-ryhmän jousisankaria – kertoo Katsolle roolistaan

Avengers-ryhmän Hawkeyena tunnettu Clint Barton (Jeremy Renner) haluaa palata perheensä luo jouluksi. Kun vaara menneisyydestä uhkaa romuttaa suunnitelmat, saa Barton avukseen jousta ja nuolia vähintään yhtä taitavasti käyttävän nuoren Kate Bishopin (Hailee Steinfeld), joka haaveilee supersankariksi tulemisesta.

Marvel Studiosin Disney+-palvelulle tuottama Hawkeye on fanien pitkään odottama alkuperäissarja, joka antaa Bartonille viimeinkin tilaa kehittyä henkilöhahmona. Myös rooliin kolmen Avengers- ja yhden Captain America -elokuvan jälkeen palaava Jeremy Renner on samaa mieltä.

– En pidä Hawkeyeta varsinaisesti sarjana vaan kuusituntisena elokuvana. Pitkä formaatti antoi mahdollisuuden syvempään henkilökehitykseen. Halusin tehdä Hawkeyesta tällaisen version juuri siksi, ettei hahmosta tiedetty etukäteen kovinkaan paljon. Kahteen tuntiin runnottuna tarina ei olisi toiminut yhtä hyvin. En missään vaiheessa ajatellut kuvaavani perinteistä, episodimaista televisiota, Renner kertoo Katsolle.

Renner kuvasi Hawkeyen perätysten toisen merkittävän alkuperäissarjan, Paramount+-palvelussa nähtävän Mayor of Kingstownin kanssa.

– Sarjojen kuvaaminen perätysten oli jo itsessään haastavaa, ja sitten siihen päälle tulivat vielä koronarajoitukset maskeineen ja testeineen. En ole aivan varma, miten kaikesta selvittiin, mutta niin ne sarjat vain syntyivät.

Renner myöntää olevansa kiitollinen saatuaan tehdä niin paljon töitä pandemian aikana.

– Sain myös viettää enemmän aikaa tyttäreni kanssa, koska hän asui luonani ja kävi etäkoulua.

Hawkeyen kuusi jaksoa julkaistaan Disney+-palvelussa yhden jakson vauhdilla keskiviikkoisin 24. marraskuuta alkaen.

Seuraa meitä somessa