Jari Tervo elää syöpädiagnoosin kanssa – näin se vaikuttaa hänen arkeensa

Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä -sarjan kolmas ja viimeinen kausi alkaa TV1:ssä keskiviikkona 22.5.
Jari Tervo on kertonut julkisuudessa saaneensa loppuvuodesta 2022 diagnoosin eturauhassyövästä. Dramaattiselta kuulostava asia ei ole kuitenkaan juurikaan vaikuttanut hänen elämäänsä.
– Käyn kolmen kuukauden välein kontrollissa. Ihmiset yhdistävät tällaisen aina leikkauksiin tai sytostaattihoitoihin, mutta minun kohdallani ei ole ollut kumpaakaan, Jari kertoo.
– Halusin silti jo alkuvaiheessa saada erittäin tarkan määritelmän lääkäriltä, että tämä on kiistatta syöpä. Ja sain myöntävän vastauksen, mutta tämä on kiltti muoto. Syövän kanssa kannattaa kuitenkin aina sanoa, että toistaiseksi. En tiedä, milloin kuolen, mutta niinhän se on kaikilla, Jari pohtii.
Syöpädiagnoosilla ei ollut esimerkiksi vaikutusta nyt alkavan Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä -finaalikauden tekemiseen.
– Ainoa terveydentilaan liittyvä asia uutta kautta tehdessä oli se, että kesken kuvausten minulla iski paha sappikivi. Yhtenä hoitona oli kevennetty ruokavalio ja toveri Jari piti huolta kuvausmatkoilla, etten ota lautaselle vaikkapa pekonia, työtoveri Jani Halme nauraa.
Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä TV1:ssä keskiviikkoisin kello 20.00.