Katso logo

Jari Sillanpää kertoo tv:ssä asenteestaan: ”Mua ei harmittanut huumeidenkäyttö silloin ollenkaan”

Jari Sillanpää kertoo tv:ssä asenteestaan: ”Mua ei harmittanut huumeidenkäyttö silloin ollenkaan”
Siltsu, kausi 1, kuvituskuva, Jari terassilla

Siltsu-dokumenttisarjan viimeisessä jaksossa käsitellään anteeksiantoa. Uskooko Jari olevansa anteeksipyynnön velkaa?

Mainos
Mainos päättyy

Jari Sillanpäästä kertovan Siltsu-dokumenttisarjan viimeisessä jaksossa 5. lokakuuta käsitellään anteeksiannon tematiikkaa sekä yksinäisyyttä. 

Jari pohtii jaksossa, keneltä hänen pitäisi pyytää anteeksi ja miksi. Laulaja olisi valmis palaamaan vanhaksi Jariksi. Hän haluaisi myös omien sanojensa mukaan löytää kaverin rinnalleen.

– Anteeksiantaminen on tosi vaikeaa, ja ehkä vaikeinta on juuri itselle. En kuitenkaan ole ajatellut tätä asiaa siltä kantilta, hän sanoo.

Jari elää hiljaiseloa maalla. Hän ei ollut vielä pyytänyt julkisesti anteeksi dokumentin kuvausten aikaan. Hänen mielestään julkiset anteeksipyynnöt mediassa ovat tekopyhiä. Sittemmin hän pyysi anteeksi Huomenta Suomessa.

Dokumenttisarjan aikana on tullut esiin myös Jarin hankala suhde mediaan. 

Mainos
Mainos päättyy

– En koe, että olen tehnyt kenellekään mitään pahaa. Kukaan ei ole mulle tullut sanomaan, että voi perhana Jari, olet loukannut mua. Mä koen, että olen mahdollisesti tehnyt mulle pahaa. En koe, että mun pitäisi pyytää keneltäkään anteeksi, tangokuningas pohdiskelee.

– Nämä ovat olleet mun valintoja, niin huonoja kuin ne ollutkin. Sehän kuuluu elämään. Tuntuu väärältä pyytää anteeksi.

Jari Sillanpää -dokumentin tuottaja paljastaa: "Ei ollut kaikkein helpoin tekoprosessi"

Vuonna 2017 hän jäi kiinni autolla ajamisesta metamfetamiinin vaikutuksen alaisena Helsingissä ja sai tuomiot rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kahdesta liikennerikkomuksesta. 

Uusi käry kävi vuonna 2018 Helsinki-Vantaan lentokentällä, kun Jari oli palaamassa Thaimaasta. Hänen hallustaan löytyi jälleen metamfetamiinia. Tällä kertaa tuomio räpsähti kahdesta huumausainerikoksesta.

Dokumentin mukaan Jari on kertonut vuonna 2018, että hän ei ollut tajunnut huumeidenkäytön nollatoleranssia. Sitä, ettei tätä yhteiskunnassamme hyväksytä.

– Mua ei harmittanut se huumeidenkäyttö silloin ollenkaan, koska tiesin, että tämä on vain ”projekti”, Jari sanoo.

Mainos
Mainos päättyy
Siltsu-dokumentti, Jari Sillanpää.
Siltsu-dokumentti, Jari Sillanpää.

Jarista tuntuu typerältä selittää asioita, mutta kokee, että ehkä on parempi kuitenkin puhua. Mahdollisesti suurin kolaus tuli lapsen hyväksikäyttösyytteistä, jotka sittemmin kumottiin. Hänet tuomittiin vuonna 2020 sakkoihin sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levityksestä. Oikeus katsoi, että Jari kuvasi syksyllä 2017 puhelimellaan tietokoneen näytöltä videon, jossa aikuinen mies on sukupuoliyhteydessä lapsen kanssa. Lisäksi tuomiossa todetaan, että tuolla puhelimella oli otettu kahdeksan kuvaa, jossa aikuinen henkilö kohdistaa seksuaalista toimintaa pientä lasta kohtaa.

Jari puolustaa tekojaan, ja kertoo, ettei hän oikeasti ole kiinnostunut lapsista.

– Mietin mitä ihmiset ajattelevat, luulevatko he, että olen pedofiili. Tämä oli kauheampaa kuin huumeidenkäyttö ja kiinnijääminen.

Rikosten tultua julki laulajan keikkoja peruttiin, uusia ei tullut ja laulut eivät saaneet enää soittoaikaa radiossa. Jari koki ajanjakson ja canceloinnin rankkana. Hän vietti ajanjakson alun sohvan pohjalla sikiöasentoon käpertyneenä. Sittemmin hän kertoo Pokemon Go -pelin saaneen hänet liikkeelle.

– Olen huomannut, että olen ei nyt ihan punainen vaate, mutta ei saa tykätä. Rivien välissä on mörkö olemassa. Se tuntuu pahalta, hän toteaa.

– Toivon, että jonakin päivänä se jotenkin palautuisi, että mun vanhat yhteistyökumppanit näkisivät, etten ole niin paha kuitenkaan loppujen lopuksi, iskelmälaulaja toivoo.

Mainos
Mainos päättyy

Siltsu-dokumenttisarjan viimeinen jakso MTV3-kanavalla ja Katsomossa 5. lokakuuta.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan