Jaakko Loikkanen jää pois televisiosta – taustalla perhesyyt

Toimittaja Jaakko Loikkanen juontaa keskiviikkona 1.3. kevään viimeisen lähetyksen suorassa Asian ytimessä -ohjelmassa.
MTV3-kanavan tiedotteessa kerrotaan, että taustalla ovat perhesyyt.
– Pidän isyys- ja hoitovapaata sekä kesälomaa yhteensä viisi kuukautta. Asian ytimessä -ohjelman tekeminen on ollut parasta tähänastisella työurallani, mutta kotiin jäämistä ei tarvinnut pitkään miettiä, Loikkanen kertoo.
Uutisankkuri Jaakko Loikkasen heittäytyminen kannatti – "Ei kaduta yhtään"
Ohjelman uuden juontajan nimi kerrotaan illan lähetyksessä.
Jaksossa kuullaan Naton pääsihteeri Jens Stoltenbergin haastattelu, ja aiheen tiimoilta studiovieraaksi saapuu niin ikään vanhempainvapaalla ollut ja puolustusministeriksi tiistaina palannut Antti Kaikkonen.
Illan lähetyksessä pureudutaan myös nuorten, erityisesti tyttöjen, entisestään kasvaneisiin paineisiin. Tytöt kertovat ulkonäköpaineista, ahdistavista asenteista ja riittämättömyyden tuskasta - vaaditaanko nuorilta aivan liikaa?
Asian ytimessä keskiviikkoisin MTV3-kanavalla kello 21.