Jäähyväiset Ulla ja Seppo Taalasmaalle – näin Jarmo Koski kommentoi yllättävää Salkkarit-käännettä

Salatut elämät -kevät käynnistyy haikeissa merkeissä, kun sarjan pitkäaikainen hahmo poistuu.
Salatut elämät -tv-ilmiö täyttää 25 vuotta tänä vuonna. Jarmo Kosken näyttelemä Seppo Taalasmaa palasi Lapista Pihlajakadulle joulukuussa 2023. Aiemmin tänä vuonna uutisoitiin, että Maija-Liisa Peuhun näyttelemä Ulla Taalasmaa poistuu sarjasta. Juhlavuoden kunniaksi Helsingin Tennispalatsissa esitettiin 25.1. juhlajakso, joka on koostettu vuoden ensimmäisen viikon jaksoista Salatut elämät -sarjassa.
Juhlajaksossa Seppo, Ismo Laitela (Esko Kovero) ja Kari Taalasmaa (Tommi Taurula) keskustelevat saunassa Sepon paluusta. Kari epäilee, että Seppo on unohtanut vanhat kaunat, koska on niin mukava Ullalle.
Jakson aikana käy hetki hetkeltä selvemmäksi, että Seppo halajaa vietellä Ullan kanssa loppuelämänsä päivät. Seppo kertookin viettäneensä elämänsä parhaat hetket Ullan ja lastensa kanssa.
– Kyllä se lempi on ollut siellä kaiken aikaa. Seppo haluaa viettää loppuvuotensa nuoruuden rakkautensa Ullan kanssa, Jarmo kertoo Katsolle.

Ulla paljastaa Sepolle ostaneensa asunnon Malagasta, Espanjasta. Ullan haaveet Espanjan auringosta voivat Jarmon mukaan tulla yllätyksenä Sepolle.
– Uskon, että Lapin lumihankia pitkään katseltuaan rupeaa Seponkin mieli halajamaan auringon lämpöön, Jarmo arvelee.
Jarmo Koski on ikuinen Salkkareiden Seppo Taalasmaa: "Vielä tänä päivänäkin kysytään..."

Niinpä Seppo päätyykin kysymään Ullalta, ottaisiko tämä miehen mukaan uuteen elämään. Heti Seppo ei myöntävää vastausta saa. Mies pohtii poikansa kanssa mahdollisuuksia yhteiseloon useaan otteeseen. Lopulta Seppo ja Ulla myöntävät rakkautensa toisiaan kohtaan. Näin pari päättää lähteä yhdessä kohti uusia seikkailuja.
Vaikka Ulla poistuukin sarjasta, ei Jarmo pois sulje Sepon palaamista takaisin. Onhan hahmolla Pihlajakadulla jälkikasvua.
– Saippuasarjojen juonikoukerot ovat arvaamattomat, Jarmo kiteyttää.
Salatut elämät palaa tauolta 29. tammikuuta MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa.