Itkevä tuomari ihastuttaa Suuressa keramiikkakisassa – myös Brad Pitt fanittaa

Täysillä eläytyvä tuomari Keith Brymer Jones on sulattanut katsojien sydämet.
Brittiläinen Suuri keramiikkakisa -sarja palaa torstaina 15. elokuuta ruutuun TV2:lla uusin seitsemännen kauden jaksoin. Tuomareina jatkaa tuttu sympaattinen kaksikko, Keith Brymer Jones ja Rich Miller, jotka ovat kumpikin keramiikan ammattilaisia.
Kaudella taitojaan erilaisissa savitöissä mittelee kaksitoista amatöörikeraamikkoa.
Saven taika vei mukanaan
Keith Brymer Jones, 59, on toiminut Suuri keramiikkakisa -tuomarina vuodesta 2015 lähtien. Nallekarhumainen ja lempeäkatseinen Keith on ollut keraamikon uransa lisäksi myös punkbändin solisti.
– Minulla on punk-asenne kaikessa, mitä teen. V*tut niistä ja niiden säännöistä on minun mantrani elämässä, Keith Brymer Jones paljasti The Guardianin haastattelussa.
Keith aloitti oppipoikana keramiikkapajassa 18-vuotiaana. Lukihäiriö hankaloitti koulutaivalta, mutta savityöt toivat iloa. Kipinän saveen sytytti hänen opettajansa.
– Savimöykyn katsominen huuhtoi pois kaiken levottomuuden, jota yleensä tunsin, jos minua pyydettiin tekemään jotain luokassa. Tunsin oloni ihanaksi kuin olisin pidellyt mielikuvitustani käsissäni, The New Statesman lainaa jutussaan Keith Brymer Jonesin kirjaa Boy in a China Shop eli Poika posliinikaupassa.

Ihailijana Brad Pitt
Isossa-Britanniassa monet katsojat suhtautuvat Suuri keramiikkakisa -sarjaan intohimolla. Sarjaa juontaa yhä näyttelijä Siobhán McSweeney, jonka paluu ohjelmaan herätti taannoin valtavasti närää katsojien keskuudessa. Viitoskaudella Siobhánia tuurasi Ellie Taylor.
Hollywood-stara Brad Pitt kuuluu Suuri keramiikkakisa -sarjan faneihin. Hän kertoo katsoneensa jokaisen kauden. Keith Brymer Jonesin itku koskettaa tähtinäyttelijää.
– Se on kaunista. Hän on niin ystävällinen. Hän on niin kannustava, Brad Pitt suitsutti Keithiä JOE:n Rory Cashin haastattelussa.

Suomessa vuonna 2022 taidenäyttelyssä vieraillut ja teoksiaan esitellyt Brad Pitt harrastaa savitöitä, mutta käyttää veistoksissaan muitakin materiaaleja.
Taide koskettaa syvältä
Keith Brymer Jones herkistyy usein Suuri keramiikkakisa -teoksien äärellä. Kilpailijat pitävät sitä suurena kunnianosoituksena, jos saavat Keithin kyynelehtimään.
– Minulta kysytään usein, olenko aineissa tai onko se teeskenneltyä. Ei kumpaakaan. En osaa saada itseäni itkemään pakolla. Se on aitoa. Kun näen, että joku on pannut persoonansa peliin työssään, en voi olla tuntematta yhteyttä, Keith kertoo The Guardianille.
Keith luonnehtii itseään muurarin näköiseksi. Herkkä puoli tulee ehkä yllätyksenä.
– Kun kävelen rakennustyömaan ohi, miehet huutavat: Oi, rakastamme, kun itket tv:ssä. Ette uskoisi, kuinka paljon saan viestejä miehiltä armeijassa, jotka sanovat: Hienosti tehty kaveri, on mahtavaa, ettet ujostele näyttää tunteitasi. Enemmän valtaa meille itkeville miehille, Keith jutteli The Guardianille.

Mestarikeraamikko osaa olla tarvittaessa myös tiukka. Joka jaksossa on tehtävä, jossa kilpailijoiden pitää valmistaa rajatussa ajassa monta tietynlaista esinettä. Tuomarit arvioivat ne, ja muotopuolet päätyvät armotta ämpäriin, jota Keith kutsuu ”tuomion ämpäriksi”.
– Minä otan käsityön hyvin vakavasti. Pitää olla säälimätön itselleen oppiakseen. Kun olin oppipoika, minun piti heittää sata savipalloa pois joka päivä, Keith tunnusti.
Avausosassa kilpailijat muotoilevat päivällisastiaston. Kymmenosaisen kauden
mittaan syntyy myös muun muassa pulputuskannuja, eläinveistoksia sekä
kattokruunuja. Lisäksi luvassa on pelätty vessanpönttöhaaste.
Suuri keramiikkakisa TV2:lla 15.8. alkaen torstaisin kello 20.00.