Isoa ikäeroa murehtiva Renny Harlin ottaa puheeksi oman kuolemansa – Johanna järkyttyy

Rennyllä ja Johannalla on ikäeroa 35 vuotta, mutta heidän suhteessaan ikävuodet eivät merkitse mitään.
The Harlins -ohjelman kolmannella tuotantokaudella nähdään tunteellisia ja liikuttavia hetkiä.
Renny ja Johanna Harlin ovat tunnetusti positiivisuuden perikuvia, mutta heidänkin elämäänsä mahtuu sarjan perusteella epävarmuuden hetkiä.
11. jaksossa Renny tunnustaa rakkauttaan vaimoonsa liikuttavalla tavalla.
– Koen, että koskaan en ole tun-, Renny aloittaa ja liikuttuu sitten kyyneliin.
– Kukaan ei ole ymmärtänyt minua niin kuin sinä ymmärrät minua, hän jatkaa silmiään pyyhkien.
– Minulla on ihan sama fiilis, Johanna toteaa rakastaan silitellen.
– Sinä ymmärrät pelkoni, stressini, työni, herkkyyteni. Annat minulle niin mielettömästi tukea aina ja niin paljon rakkautta. Joka aamu, kun herään, olen vain niin täynnä onnellisuutta.
Jaksossa nähdään, kun Johanna järjestää Rennylle synttäribileet, jonne hän on kutsunut rakkaita ystäviä joka puolelta Yhdysvaltoja.
Syntymäpäivän kynnyksellä Johanna paljastaa, että Renny tuntee toisinaan epävarmuutta iästään. Renny on 64-vuotias, kun Johanna taas on 29.
– Et hirveästi tykkää juhlia synttäreitäsi. Olet jotenkin vähän nolona ensinnäkin, että saat huomiota. Olet siinä vähän huono joskus. Ja sitten jotenkin häpeät ikääsi. Siinä on kaikkia tuollaisia tyhmiä juttuja, Johanna kuvailee.

Harlinit näyttävät ohjelmassa rutkasti elämänsä ihania ja onnellisia puolia, mutta jaksossa nähdään myös hyvin poikkeuksellinen hetki. Johanna puhuu kameralle, ja kertoo Rennyn ottaneen puheeksi poismenonsa.
– Siitä on jo vähän aikaa, mutta se sanoi jonkun sellaisen tosi hassun kommentin, että ”vitsi, haluan, että sinulle ja Cocolle jää mahdollisimman paljon kaikkea”, Johanna kertaa.
Hän myöntää, etteivät he ole puhuneet aiheesta koskaan suhteensa aikana.
– Jos Renny kuolee ennen minua…, Johanna aloittaa ja häntä alkaa itkettää.
– Se on ihan hirveä aihe. Menin siitä ihan palasiksi enkä pysty edes ajattelemaan sitä.
Johanna kertoo, että ikäasiat ovat ilmeisesti viime aikoina vaivanneet Rennyä.
– Sitä jotenkin ahdistaa se, et hän on minua vähän vanhempi. Minä en pysty edes käsittelemään sitä aihetta, hän myöntää.
The Harlins keskiviikkoisin MTV Katsomossa.