Katso logo

Iso joukko futiskonkareita valmistautuu jalkapallon MM-kisoihin – Markku Kanerva paljastaa oman MM-suosikkinsa

Ylen jalkapalloasiantuntijat 2022
Mainos
Mainos päättyy

Jalkapallon MM-kilpailut alkavat Qatarissa kahden viikon päästä sunnuntaina 20.11. MM-pelejä esittää televisiossa sekä Yle että MTV, jotka ovat kumpikin koonneet kisoja varten nimekkäät asiantuntijatiimit. 

Ylen kisastudion juontajina toimivat suomalaisten tuntemat kasvot Riku Salminen, Sami Laine, Antti-Jussi Sipilä, Manu Myllyaho ja Milla Madetoja. Lisäksi studiossa kotikatsomoiden seurana on kisojen aikana kirkas joukko asiantuntijoita futiksen huipulta. Heihin lukeutuvat mm. Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva, Antti Pohja, Erkka V. Lehtola, Heidi Pihlaja sekä Marianne Miettinen.

– Minulla on ilo ja kunnia päästä kommentoimaan ja analysoimaan MM-otteluita Ylen tiimiläisten kanssa. Toivon ja uskon, että saamme välitettyä katsojille kuningaslajin hienouksia ja yksityiskohtia peleistä, joukkueista ja pelaajista omien kokemustemme, näkemystemme ja persooniemme kautta. Brasilian voitettua maailmanmestaruuden vuonna 1970 minusta tuli fani, ja toivon, että he vievät kuudennen mestaruuden, kertoo Huuhkajien päävalmentaja ja Ylen asiantuntijana toimiva Kanerva.

Suomeksi kisoja selostavat Matti Härkönen, Simo Leinonen, Velja Engström, Toni Saukkola, Tero Kainulainen ja Mikko Aaltonen. Ruotsinkielisinä selostajina toimivat Christian Vuojärvi, Christoffer Herberts ja Sebastian Backman, Kristian Karlsson, Mattias Simonsen ja Mats Ahlnäs.

Mainos
Mainos päättyy

C Moren Mestarien liiga -lähetyksistä tuttu tiimi vahvistuu MM-kisoja varten entisestään. A-maaotteluita lähetysten asiantuntijaryhmälle ja pääjuontajalle on kertynyt yli 700 ottelun verran. Maaleja on mätetty pelkästään A-maajoukkueessa lähes 80. Kokemusta kansainvälisistä sarjoista on karttunut yli 100 kauden edestä.


Pääjuontajana puhetta johtaa Peetu Pasanen. Toisena juontajana toimii Toni Immonen. Asiantuntijakaartiin kuuluvat Mikael Forssell, Lukas Hradecky, Sami Hyypiä, Rosa Lappi-Seppälä, Jari Litmanen, Antti Niemi, Mika Nurmela ja Mika Väyrynen. Erotuomarikokemuksesta vastaa Mikko Vuorela ja data-analytiikasta matematiikan tohtori ja jalkapalloentusiasti Jaakko Toivonen. Jalkapallokentälle vietyjä studio-osuuksia johtaa kikkavideoistaan tuttu Lassi Hurskainen.

Jari Litmanen, Peetu Pasanen, Mika Väyrynen.
Jari Litmanen, Peetu Pasanen ja Mika Väyrynen lukeutuvat MTV:n futisespesialisteihin.

Selostamossa MTV:n näyttämien otteluiden tunnelmoinnista vastaavat Tuomas Virkkunen, Kim Kallström, Lauri Kottonen ja Tero Karhu.

Urheilutoimittaja Riku Salminen odottaa jalkapallon MM-kisoja ristiriitaisin tunnelmin: ”Tässä on tapahtumassa jotain erittäin väärää”

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan