
Islannissa asuva maajussi-Ann haluaa suomalaisen miehen yhdestä syystä: ”Islantilainen mies ei tiedä mitään…”
Maikkarin Maajussille morsian maailmalla -ohjelmassa matkustetaan Islantiin, jossa asuu suomenruotsalainen Ann.
30 vuotta sitten Suomen jättänyt Ann myöntää, että puolisoehdokkaiden lähettämien kirjeiden avaaminen jännitti.
– Aluksi en ollut jännittynyt lainkaan. Sitten, kun kirjelaatikko laitettiin eteeni, sormeni jäätyivät ja tuntui, etten pysty tehdä tätä, Ann nauraa.
Kyseessä on ollut hänen elämänsä suurin seikkailu.
– Reissu oli monella tapaa mullistava
Vaikka Ann on asunut Islannissa pitkään, hän kaipaisi silti vierelleen suomalaista puolisoa.
– Suomalaisen miehen kanssa voisin keskustella asioita, jotka olisivat molemmille tuttuja. Miten olemme kasvaneet, missä olemme käyneet… Islantilainen mies ei tiedä mitään Suomesta. Suomalaisen kanssa tulisi kotoisampi olo.

Maajussittaren unelmatreffit eivät vaatisi paljoa, mutta ulkoisia puitteita tärkeämpää on treffien tunnelma.
– Ne voisivat ihan hyvin olla sitä, että korjaamme aitaa kauniissa säässä tai että joku pyytäisi ulos. Se on monesta asiasta kiinni. Jos tapaan ihmisen, jonka kanssa synkkaa hyvin, ei ole mitään väliä, mitä teemme. Tanssimaan olisi myös hienoa mennä.
Varttuneella naisella on myös selkeä mielipide, mitä hän ei missään nimessä halua puolisoehdokkaaltaan.
– Huono käytös ja pahalle haiseminen ovat turn offeja. Itseään pitää hoitaa, se on minulle tärkeää. Ei se minua haittaa, jos kädet ovat mustat auton korjaamisesta, mutta muuten pitää olla siisti. Epäkohteliaisuus on kaikkein pahinta, hän tiivistää.
Maajussille morsian maailmalla MTV3:lla ja MTV Katsomossa torstaina 13.4. alkaen.