Katso logo

Isä teloitettiin lastensa murhapoltosta – oliko sittenkin syytön?

Isä teloitettiin lastensa murhapoltosta – oliko sittenkin syytön?
Trial by Fire

Elokuvassa on dramatisoitu tositarina, jossa perheenisän väitettiin tuhopolttaneen ja surmanneen kolme taaperoikäistä lastaan.

Mainos
Mainos päättyy

Tositapahtumiin perustuva Trial by Fire -elokuva kertoo kiistanalaisen tarinan Cameron Todd Willinghamista, joka tuomittiin kuolemaan Texasissa kolmen lapsensa tappamisesta. Elokuva nähdään TV5:llä maanantaina 17. maaliskuuta.

Tapahtumat sijoittuvat 1990-luvun alkuun. 23. joulukuuta 1991 tulipalo tuhosi kodin Texasissa. Perheenisä Cameron onnistui pelastautumaan talosta, mutta perheen lapset jäivät liekkeihin. 2-vuotias Amber Louise ja 1-vuotiaat kaksoset, Karmon Diane ja Kameron Marie saivat surmansa. Perheenäiti Stacy Kuykendall Willingham oli ostamassa joululahjoja.

Cameron väitti nukkuneensa, kun tulipalo syttyi, mutta syyttäjät uskoivat, että hän sytytti palon tahallaan kaatamalla nestemäistä kiihdytintä ympäri taloa. Vuonna 1992 Cameron tuomittiin kuolemaan.

Seitsemän vuotta tuomionsa jälkeen Cameron alkoi kirjeenvaihtoon Elizabeth Gilbertin kanssa. Elizabeth nosti esiin huolenaiheita ristiriitaisista todistajanlausunnoista sekä väitetyistä puutteista jutussa, jotka nousivat lopulta esiin useissa tiedotusvälineissä ja järjestöissä kuten The Innocence Project.

Mainos
Mainos päättyy

Todistajien lausunnot muuttuivat raskaammiksi, kun viranomaiset pidättivät Cameronin. Esimerkiksi alkuperäisessä lausunnossaan Diane Barbeen kuvasi Cameronia hysteeriseksi ja kuvaili talon etuosan räjähtävän. Myöhemmin hän kuitenkin uskoi, että Cameron olisi voinut palata pelastamaan lapsensa, koska olikin räjähdyksen sijaan nähnyt vain savua nousevan talosta.

Pastori Monaghanin ensimmäinen silminnäkijälausunto kuvasi Cameronia murtuneeksi isäksi, jota oli toistuvasti hillittävä vaarantamasta henkeään. Toisessa lausunnossaan hän kuitenkin vihjasi Cameronin olleen liian tunteellinen. Lisäksi pastorilla oli vaisto, että Cameronilla oli jotain tekemistä palon sytyttämisen kanssa.

Elizabethin roolissa nähdään Laura Dern.
Elizabethin roolissa nähdään Laura Dern.

Epäkohdista huolimatta Cameron teloitettiin vuonna 2004.

Elokuvassa tarkastellaan Cameronin kiistanalaista oikeudenkäyntiä ja häntä vastaan esitetyn todistusaineiston puutteellisuutta, kuten kyseenalaisia palontutkintamenetelmiä ja epäluotettavia todistajanlausuntoja.

Elokuva pysyy pitkälti uskollisena tositapahtumille. Dramatisointeja on otettu teokseen mukaan, kuten yhden päähenkilön auto-onnettomuuden aikajana.

Mainos
Mainos päättyy

Kuka oli Cameron?

Cameron oli automekaanikko, joka asui Corsicanan kaupungissa silloisen vaimonsa Stacyn ja heidän kolmen tyttärensä kanssa. The New Yorkerin mukaan keskeytettyään lukion Cameron pidätettiin useista pikkurikoksista, kuten myymälävarkauksista ja varastamisesta.

Artikkelissa kerrotaan myös, että Cameron väitetysti tapasi juoda liikaa, oli uskoton vaimolleen ja pahoinpiteli tätä fyysisesti. Stacyn kerrotaan sanoneen, että vaikka Cameron löi häntä, ei isä koskaan pahoinpidellyt lapsiaan. Stacyn mukaan mies hemmotteli lapsiaan.

Stacy-vaimo erosi vuoden sisällä tragediasta Cameronista. Hän oli alkuun vakuuttunut miehen syyttömyydestä. Hän jopa kirjoitti osavaltion kuvernöörille, ettei hän uskonut Cameronin tehneen väitettyä rikosta. Mutta vuonna 2009 Stacy antoi lausunnon, jossa hän väitti Cameronin tunnustaneen lastensa murhan viikkoja ennen teloitusta.

Stacyn mukaan päivää ennen tulipaloa Cameron oli järkyttynyt, koska Stacy kertoi aikeistaan erota. Väitetysti Cameron sanoi, ettei Stacy voisi koskaan saada Amberia ja kaksosia kenenkään muun kanssa kuin hänen.

Stacy on pysynyt kannassaan.

Mainos
Mainos päättyy
Cameronin roolin tekee Jack O'Connell.
Cameronin roolin tekee Jack O'Connell.

Cameron vietti 12 vuotta kuolemansellissä väitetyn tuhopolton jälkeen. Hän teki useita valituksia, mutta yksikään niistä ei onnistunut.

Kolmen lapsen isä lausui viimeiset sanansa 17. helmikuuta 2004 ennen kuin hänet teloitettiin tappavalla ruiskeella.

– Ainoa lausunto, jonka haluan antaa, on se, että olen syytön mies – tuomittu rikoksesta, jota en tehnyt. Minua on vainottu 12 vuoden ajan jostain, mitä en ole tehnyt. Jumalan tomusta olen tullut ja tomuun palaan, niinpä maasta tulee valtaistuimeni. Minun on mentävä.

Lavastettuja todistajia?

Vuonna 1992 ryöstöstä vangittu Johnny Webb väitti oikeudenkäynnissä, että Cameron olisi tunnustanut tuhopolton. Johnnyn mukaan Cameron oli kertonut, että sytytti paljon tahallaan peittääkseen vamman, jonka hänen vaimonsa oli aiheuttanut yhdelle lapselleen. Tyttärien ruumiinavausraportit eivät paljastaneet näkyviä merkkejä traumasta.

Vuonna 2014 Johnny perui lausuntonsa. Johnny väitti The Marshall Projectille, että Cameronin tapauksen johtava syyttäjä John H. Jackson olisi uhannut häntä elinkautisella tuomiolla, jos hän ei suostuisi todistamaan.

– En halunnut nähdä Willinghamin joutuvan kuolemanselliin ja kuolemaan jostain, jonka tiesin hiton hyvin olevan valetta ja johon en tehnyt aloitetta. Valehtelin miehestä, koska John Jackson pakotti minut siihen, Johnnyn kerrotaan sanoneen.

Vuonna 2017 Texasin osavaltion asianajajayhdistys syytti syyttäjää väärinkäytöksistä Cameronin oikeudenkäynnissä. Valamiehistö hylkäsi väärinkäyttöväitteet.

Vaikka Cameronin murhatuomiota ei koskaan kumottu, teloituksen jälkeen on tullut esiin lisää todisteita, jotka tukevat teoriaa siitä, että Cameron oli syytön ja että tulipalo oli vahinko.

Cameron odotti vankilassa 12 vuotta kuolemaansa.
Cameron odotti vankilassa 12 vuotta kuolemaansa.

Jo vuonna 2004 paloasiantuntijoita kertoi Chicago Tribune -lehdelle, että käytetyt tuhopolttoteoriat olivat vanhentuneita ja että uudet tieteelliset saavutukset olivat kumonneet ne. Yksi asiantuntijoista väitti, ettei tuhopolttoon viittaavia todisteita ollut, ja tapaus oli vain tulipalo – ei tuhopoltto.

Vuonna 2005 Texas perusti hallituksen toimikunnan tutkimaan väitteitä oikeuslääketieteilijöiden virheistä ja väärinkäytöksistä. Saman vuoden elokuussa palotutkija Craig Beyler sai tutkimuksensa valmiiksi.

– Willinghamin tapauksen tutkijoilla ei ollut tieteellistä perustetta väittää, että palo oli tuhopoltto, he jättivät huomiotta todisteet, jotka olivat ristiriidassa heidän teoriansa kanssa, he eivät ymmärtäneet leimahdusta ja palon dynamiikkaa, he tukeutuivat epäuskottavaan kansanperinteeseen ja he eivät onnistuneet sulkemaan pois mahdollisia vahingossa tapahtuneita tai vaihtoehtoisia syitä palolle.

Hän sanoi, että heidän lähestymistapansa vaikutti kieltävän rationaalisen päättelyn ja oli pikemminkin ominaista mystikoille tai meedioille.

Trial by Fire TV5:llä 17. maaliskuuta.

Lähteet: The New Yorker, People, Forbes

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Isä teloitettiin lastensa murhapoltosta – oliko sittenkin syytön?