
Isä tarjosi huumeita 6-vuotiaalle Iron man -tähdelle – uutuusdokumentti paljastaa karuja faktoja Hollywood-staran lapsuudesta
Näyttelijä Robert Downey Jr, 57, oli vasta 6-vuotias, kun hän otti ensiaskeleen kohti ongelmiaan. Näyttelijä on ollut vakavassa huumekoukussa ja hän saanut potkuja tuotannoista sekä joutunut vankilaan ennen raitistumistaan vuonna 2003.
Netflixiin julkaistiin Sr.-dokumentti, jossa Downey Jr. kertoo viime vuonna kuolleesta Indie-elokuva-legenda isästään Robert Downey Sr:stä (1936–2021). Dokumentissa pureudutaan niin isän Indie-elokuva-uraan kuin hänen tapaansa kasvattaa.
Ensipuraisu päihteisiin Downey Jr:llä tapahtui jo 6-vuotiaana, kun hän päätti maistaa perheen kodissa isänsä pokeri-illassa valkoviiniä. Isä huomasi asian, mutta sen sijaan, että olisi ottanut lasin pois, hän tarjosi pojalleen kannabista ja kehotti kokeilemaan.
Lue: Metsäjätti-elokuva saa tv-ensi-iltansa – näin Miika Nousiainen kehitteli tosipohjaisen tarinan
Downey Jr:n mukaan kannabis oli yhtä tavallinen elintarvike heidän perheessään kuin vaikkapa riisi. Myöhemmin isä ja poika käyttivät huumeita myös yhdessä.

Vuosia myöhemmin isä on myöntänyt tehneensä valtavan virheen tarjottuaan pojalleen huumeita.
Dailymailin mukaan isä oli huumeriippuvainen suuren osan elämästään. Downey Jr. kertoo addiktoituneensa jo kahdeksanvuotiaana.
Downey Jr. oli vasta viiden alkaessaan näytellä isänsä elokuvissa. Elokuvat eivät olleet niinkään sopivia lapsille. Seitsemänvuotiaana hän näytteli elokuvassa, jossa näytteli myös hänen oma äitinsä Elsie, ja Downey Jr joutui todistamaan, kun äitiä pahoinpideltiin kohtauksessa. Isä on vienyt poikansa katsomaan myös pornoelokuvia.
Dokumentissa nähdään kohtaus harvinaisesta haastattelusta, joka on näennäisesti peräisin 1990-luvulta.
– Monet meistä ajattelivat, että olisi tekopyhää, jos emme jakaisi lastemme kanssa marihuanan käyttöä ja muuta vastaavaa. Se oli idioottimaista, olen onnellinen, että hän on edelleen täällä, Downey Sr. sanoo haastattelussa.
Raitistuttuaan Downey Jr. on niittänyt uraa Hollywoodissa muun muassa Iron man -elokuvissa sekä Sherlock Holmeseissa.
Sr. katsottavissa Netflixissä.