Irlannin euroviisuedustaja lataa suorat sanat: "Nyt kun olen vapaa, voin puhua"
Irlannin Bambie Thug sijoittui Euroviisujen finaalissa kuudenneksi.
Irlannin euroviisuedustaja Bambie Thug syyttää Euroviisujen järjestäjiä siitä, etteivät he ole tukeneet häntä Israelin kanssa syntyneessä riidassa. Asiasta uutisoivat brittilehti Daily Mail ja yleisradioyhtiö RTE.
Irlantilainen artisti on avoimesti osoittanut tukensa Palestiinalle. Hänen esiintymisasuunsa kuuluivat alun perin irlantilaisella ogami-kirjoituksella kirjoitetut sanat ”tulitauko” ja ”vapaus Palestiinalle,” mutta hän joutui jättämään tekstit pois EBU:n puututtua asian.
Artisti kertoo tehneensä ilmoituksen EBU:lle (Euroopan yleisradiounioni) israelilaisen KAN-yleisradion sääntörikkeestä.
– Nyt kun olen vapaa, voin puhua kaikesta, eikö niin? Bambie sanoi finaalin jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
– Esitimme asian EBU:lle. He lupasivat seurata asiaa. He odottivat viimeiseen minuuttiin asti, emmekä ole vieläkään saaneet lausuntoa. He antoivat meidän olla syntipukkeja, antoivat meidän puolustella itseämme, hän jatkoi.
Bambie toivoo, ettei Israel saisi osallistua ensi vuoden Euroviisuihin.
– Ette tiedä, kuinka paljon painetta olemme kokeneet kulisseissa ja kuinka paljon työtä olemme tehneet asioiden muuttamiseksi. Olen niin ylpeä Nemosta, että hän voitti, Bambie kertoi.
Artisti kuvaili viisuja stressaaviksi ja samalla sanoi myös, että kilpailun tekee yhteisö sen takana, rakkaus, voima ja tuki.
– Olen niin ylpeä siitä, että me kaikki olemme top 10:ssa, jotka olemme taistelleet tämän puolesta kulissien takana. Se ollut vaikeaa, ja olen ylpeä meistä, Bambie sanoi.
– Haluan vain sanoa, että me olemme sitä, mitä Euroviisut ovat. EBU ei ole sitä, mitä Euroviisut ovat. EBU on se, joka tekee tämän, vi**t heistä. En enää edes välitä EBU:sta, hän kiteytti.
Tunti ennen finaalia 11.5. Malmössä Bambie kertoi Instagram-tarinassaan tehneensä useita valituksia EBU:lle viisuviikon tapahtumista.
– Aiemmin tänään he vahvistivat tiimilleni, että KAN:n selostaja oli rikkonut käyttäytymissääntöjä Euroviisujen semifinaalin aikana. Olen odottanut kärsivällisesti, mihin toimiin EBU aikoo ryhtyä, Bambie sanoi.
– Olen sittemmin nähnyt EBU:n pääjohtajan Noel Curranin lausunnon, joka on ristiriidassa tämän aiemman vahvistuksen kanssa. Odotan edelleen virallista päätöstä, hän lisäsi.
Irlanti sijoittui vuoden 2024 Euroviisuissa kuudenneksi 278 pisteellä.
