Illan elokuva: Sarjakuvasta tehty elokuva laajentaa Fingerporin maailmaa

KOMEDIA ★★★
Sub 21.00
Sarjakuvasta tehdyssä leffassa kerrotaan neljä tarinaa. Ensiksi kaupunginjohtaja Homelius yrittää tehdä vaikutuksen eliittiin saadakseen vaimonsa takaisin. Päiväni murmelina -henkisessä kakkostarinassa seurataan Krapula-Päivin ja Allan Kurman romanssia. Sitten Heimo Vesa joutuu kauhufilmimäiseen painajaiseen. Lopuksi Rivo-Riitta etsii sisäistä, ja ulkoistakin, kauneuttaan. Ilahduttavasti Fingerporin näköinen elokuva laajentaa sarjakuvan maailmaa ja heittää hulvattomuuden sekaan ripauksen melankoliaa.
O: Mikko Kouki. N: Kari Väänänen, Pirjo Lonka, Santtu Kar vonen, Jenni Kokander. (Suomi 2019). 82 min. AA
DRAAMA ★★★★
Teema & Fem 22.00
Klaus Härön palkittu esikoisohjaus kertoo kymmenvuotiaasta Elinasta, joka asuu äitinsä ja kahden sisarensa kanssa Tornionjokilaaksossa. Elinan isä on kuollut tuberkuloosiin, mutta tyttö ei hyväksy asiaa. Hän kiertelee yksin läheisellä suolla ja puhelee mielessään rakkaalle isälleen. Kaksikielisyyttä ei kuitenkaan siedetä 1950-luvun ruotsalaiskouluissa, joten johtajaopettajattaren ja Elinan välille syntyy tahtojen taistelu.
O: Klaus Härö. N: Natalie Minnevik, Bibi Andersson, Marjaana Maijala. (Elina – Som om jag inte fanns, Suomi/ Ruotsi 2004). 77 min. TV
KOMEDIA ★★
TV1 13.20
Orpo helsinkiläinen Pekka-poika perii tuomari Björnin kartanon. Testamentti ei ole Björnin sisarusten mieleen, ja he ryhtyvät toimiin tulokkaan häätämiseksi. Pekka saa ystävän vainajan veljestä eversti Björnistä, jonka kihtiä Pekka ja hänen ystävättärensä Raija hoitavat. Lapsitähti Veli-Matti oli näytellyt ryysyläistä neljässä Edvin Laineen ohjauksessa, kun hänen omasta toivomuksestaan hänelle kirjoitettiin välillä varakkaamman pikkuherran rooli.
O: Edvin Laine. N: Veli-Matti Kaitala, Edvin Laine, Ritva-Leena, Mirjam Novero. (Suomi 1948). 77 min. TV
KOMEDIA ★★★
Liv 21.00
Tommy Korman lupaa äitinsä kuolinvuoteella, ettei hän mene ikinä naimisiin. Kohtalokas möläytys on tuhota myös Tommyn suhteen sievään Betsyyn, mutta lopulta pariskunta lähtee hääreissulle Las Vegasiin. Pelikaupungissa sulhanen eksyy pokeripöytään, jossa hän häviää Betsyn viikonlopuksi gangsteri Jack Singerille. Tämä ihastuu aidosti tyttöön, joka muistuttaa gangsteria ex-heilasta.
O: Andrew Bergman. N: Sarah Jessica Parker, Nicolas Cage, James Caan, Anne Bancroft. (Honeymoon in Vegas, USA 1992). 93 min. TV
TOIMINTA ★★★
Hero 21.00
Lee Childin romaaniin perustuva toimintaelokuva alkaa tehokkailla kuvilla, joiden katsoja osallistuu ristikkotähtäimen läpi joukkomurhaan. Tapahtumapaikka on harvemmin elokuvissa nähty Pittsburgh. Sitten alkaa vanhan jauhaminen. Syytetty pyytää paikalle Jack Reacherin, entisen sotilaspoliisin, joka kaivaa esille salaliiton. Hänen kumppaninaan on kaunis asianajaja, jonka syyttäjä-isä on kenties sekaantunut juttuun.
O: Christopher McQuarrie. N: Tom Cruise, Rosamunde Pike, Richard Jenkins. (Jack Reacher, USA 2012). 130 min. TV