fbq
Amazing

IL: The Amazing Racen Suomi-versio on julkkiskisa

Sanomien julki lipsahtaneella webinaarivideolla kerrottiin, että suositusta The Amazing Race -formaatista tehdään suomalainen versio Neloselle. 

Tallenteella kerrottiin, että The Amazing Race on tutkimuksen mukaan katsojien ylivoimaisesti eniten Suomeen odottama kansainvälinen formaatti.

Yhdysvalloissa The Amazing Race on pyörinyt jo vuodesta 2001 saakka, ja kilpailijoina on totuttu näkemään tavallisia ihmisiä. Iltalehti uutisoi nyt, että Suomen-versiosta tehdään kuitenkin julkkiskausi. 

Lehden tietojen mukaan kiinnostus formaattia kohtaan on ollut kilpailijoiden joukossakin niin suurta, että mukaan on saatu sellaisia julkisuuden henkilöitä, jotka eivät ole aiemmin juuri tosi-tv-kisoihin osallistuneet. Artikkelin mukaan ohjelmaa kuvataan ensi kesänä ympäri maailmaa. 

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

The Amazing Racessa on ideana suorittaa pareittain erilaisia kinkkisiä tehtäviä ympäri maailmaa ja kisata siitä, kuka etenee seuraavalle etapille nopeiten. Hitain pari putoaa jokaisella siirtymällä kisasta pois. Phil Keoghanin juontamaa yhdysvaltaisversiota Suomessa esittää MTV.

Samalla Sanomien webinaaritallenteella kerrottiin, ettei Big Brotheria tehdä ensi syksynä, mutta Nelosella tullaan näkemään uutena ohjelmaformaattina The Traitors, ja paluun ruutuun tekee vuosien tauon jälkeen myös Leijonan luola, jossa ovat tällä kertaa mukana ainakin Jari Sarasvuo ja Sami Hedberg

 Tähdet, tähdet -kaudelle osallistuva Sami Hedberg haluaa panostaa musiikin laatuun – ”Ihmiset olivat ihan suu auki hämmästyksestä”

Seuraa meitä somessa