Hyväntekeväisyyskonsertin ongelmat ärsyttivät katsojia – näin MTV vastaa
MTV3-kanavalla sunnuntaina 10. joulukuuta esitettiin JouluMielelle-konsertti, joka alkoi myöhässä teknisten ongelmien siivittämänä.
Lastenklinikoiden Kummien perinteinen JouluMielelle-hyväntekeväisyyskonsertti herätti närää katsojissa. Konsertin piti alkaa tv:ssä kello 19.30. Ohjelmaa ei kuitenkaan kuulunut, vaan kanavalla alkoi pyöriä Stadi vs. Lande. Suutahtaneet katsojat kyselivät sosiaalisessa mediassa ihmeissään, mitä tapahtuu ennen kuin konsertti lopulta alkoi myöhässä.
Konsertin juonsivat Tuija Pehkonen ja Jaakko Loikkanen.
– Konserttilähetyksen alkaessa oli erittäin valitettavia teknisiä ongelmia signaalissa, joka venytti lähetyksen alkua katsojien harmiksi noin viisi minuuttia ja tilalla nähtiin tästä syystä Stadi vs. Lande -ohjelman uusinta, kotimaisten tuotantojen vastaava tuottaja Marjukka Laurila MTV:ltä perustelee.
Moni katsoja huomioi myös, että kuvassa vaikuttivat värit olevan pielessä. Sosiaalisessa mediassa kommentoineiden katsojien mukaan lahjoittajien nimet eivät näkyneet liian vaalealla pohjalla, ja jotkut artisteista olivat ruudussa aivan punaisia.
– Aika värikkäitä esiintyjiä oli juu. Sokerina pohjalla Michael (Monroe) ja Tommi (Läntinen), loistava veto ja ilmeisen tosissaan olivat, ku vetivät naamat aivan punaisena.
– Tekniset muutokset aiheuttivat lähetykseen hieman värisäätöhaasteita, Laurila myöntää.
Vain elämää -erikoisjaksot eivät kiinnosta katsojia – katsojaluvut romahtivat
Lisäksi katsojia hämmensi se seikka, että ruudussa näkyi ohjelman aikana teksti ”suora lähetys”, vaikka kyseessä oli nauhoitettu konsertti, minkä moni osasi päätellä.
– Miksi ruudussa näkyy suora jos tämä ei sitä ole? Koko roska kuvattu etukäteen. Illuusio meni pilalle viimeistään siinä vaiheessa kun tiesi Jarkon (Ahola) olevan samaan aikaan Ikaalisissa keikalla. Ja mainoksissakin toki näkynyt kulissit jo etukäteen. Kaukana suorasta lähetyksestä. Lähetyksessä värit ihan päin persettä, välillä ei ääni ja kuva toimi synkassa, alussa näytetään ihan mitä sattuu ohjelmia. No, tällä rahalla saa tämmöstä. Jatkakaa kehitystyötä. Ei jatkoon, eräs katsojista purnasi Facebookissa.
– Suora lähetys -merkintä kertoi suorasta varainhankinnasta ohjelman aikana. Konsertti on tuotannollisista syistä kuvattu noin viikkoa aiemmin ennen lähetystä, Laurila selventää.
