Huvila & huussissa remontoidaan ennennäkemätön kohde – Anni Ihamäki hämmentyy

Huvila & huussi -jaksossa 13. toukokuuta remontoidaan mökkipihan lisäksi uniikki kohde.
Huvila & huussi -jaksossa 13. toukokuuta remonttia kaipaa ohjelmassa ennennäkemätön kohde, nimittäin grillikellari.
Älä lue pidemmälle, jos et halua tietää jakson tapahtumia.
Ohjelman juontaja Anni Ihamäki on ihmeissään kuullessaan kohteesta, sillä eihän grilliä voi kellariin viedä. Pihasuunnittelija Laura Moilanen kuitenkin vakuuttaa grillin löytyvän ulkoa.
Katjan ja Mikon mökiltä löytyy uniikki grillikellari, joka kaipaa kuitenkin kunnostusta. Kimmon isoisä on aikoinaan rakentanut kesäpaikan, joka on vuosien saatossa ajautunut perheen kesäpaikaksi.
– Se on elävä muisto isästä, joka nuorena nukkui pois. Se on paikka, jossa isä palaa monelle mieleen, kun tänne tullaan. Isä oli se, joka piti tätä paikkaa hengissä, Kimmo kertoo.
– Isä oli se henki, joka veti tänne kaiken yhteen. Tarkoitus olisi palauttaa se paikka henkiin, että saadaan sinne käyttömukavuutta ja ehkä enemmän mahdollisuutta ihmisten tulla. Sitä kautta herättää sitä vanhaa hyvää grillikellarin henkeä eloon, hän lisää.


Grillikellarin seinien välistä on valunut vettä, mikä on aiheuttanut kiviseinän sammaltumista ja lattian pilalle menon. Kattorakenne ja luonnonkivillä ladotut seinät kiinnittävät pihasuunnittelijan huomion. Katjaa puolestaan huolettaa, että seinämät pettävät joku päivä katon alta. Eniten Lauraa kuitenkin huolettaa ja jännittää, miten hän saa säilytettyä tilan tunnelman.
– Ehdottomasti on iso haaste saada tunnelma, kun se on tuollainen henkilökohtainen kokemus, Laura pohtii.

Grillikellari ei kuitenkaan ole ainoa asia, joka on vinksallaan. Pihalta löytyy tuliterä huussi, joka ei kuitenkaan ole käytössä. Kimmo kertoo olevansa ohjelman fani, ja nähtyään Samu Haberille tehdyn puuceen, päätti hän toteuttaa saman.
– Ohjelmassa sanottiin, että se on puoli päivää, niin se on käyttövalmis. Mulla meni kokoamiseen aika pitkä aika ennen kuin apumiehet tuli. Muutaman viikonlopun homma, että saatiin se tähän pisteeseen, Kimmo summaa.
Katso muutokset alla olevalta videolta.
Katja kertoo nähneensä painajaisia remontin lopputuloksesta. Nähdessään uuden mökkipihansa Katja ja Kimmo ovat sanattomia. Koko piha-alue on kokenut muodonmuutoksen.
– Onhan tämä huikean hieno, Kimmo kiteyttää parin ajatukset.
Kimmo olisi toivonut, että isoisän rakentama takka löytyisi vielä grillikellarista, mutta takka sai väistyä uuden tieltä, koska se oli tullut tiensä päähän.
Huvila & huussi Nelosella ja Ruudussa maanantaisin.
