Katso logo

Huomenta Suomen Lorenz Backman uupui ja jätti viihdeohjelmat: "Olen ruosteessa"

Huomenta Suomen Lorenz Backman uupui ja jätti viihdeohjelmat: 'Olen ruosteessa'
20240918, Helsinki. MTV:n uutis- ja ajankohtaisohjelmien mediapäivä. Kuvassa Lorenz Backman.

Suosittu tv-juontaja toimii nykyään henkisenä valmentajana.

Mainos
Mainos päättyy

Esiintyjä, näyttelijä, mielenvalmentaja, juontaja, muusikko. Näin Huomenta Suomen viikonloppuisäntä Lorenz ”Lore” Backman verkon ihmeellisessä maailmassa esitellään.

Yksi määritelmistä ärähtää korvaan.

– Tuo muusikkous roikkuu aina mukanani. Olen kyllä lapsesta lähtien tehnyt musiikkia, laulanut kuoroissa ja bändeissä. Teatterikoulun jälkeen oli muutamia bändiviritelmiä, ja lähdin tekemään elektronista musiikkia. Kyllä minä keikkailin ja sävelsin, mutta siitä on yli kymmenen vuotta aikaa, Lore sanoo.

Paperilla Lore on maisterimiehiä. Hän valmistui vuonna 1999 Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitokselta. Silloisia kurssikavereita olivat muun muassa Tampereen teatterin nykyinen johtaja Mikko Kanninen, Helsingin Kaupunginteatterissa työskentelevä Sari Haapamäki ja Tampereen Työväen Teatterin näyttelijä Samuli Muje, joka on nähty useissa tv-sarjoissa, kuten Koskinen, Pirjo ja Pirunpelto.

Mainos
Mainos päättyy

Lorelta on monesti kysytty, eikö hän enää aio palata näyttelijäksi. Ajatus näyttämölle paluusta kieltämättä tuntuu vieraalta ajatukselta, sillä omat kollegat ja ikätoverit ovat tehneet työtä päivittäin kolmisenkymmentä vuotta.

– Välineistö, työkalupakkini on niin ruosteessa. Siellä on vain vasara ja ruuvimeisseli, kun muilla on koko repertuaari. Kokisin näyttelemisen ahdistavaksi tämän ikäisenä ja ruostuneena tosi öljyttyjen näyttelijöiden kanssa, Lore tunnustaa.

Sinänsä harmillista, että näytteleminen on jäänyt, sillä Lore itsekin uskoo, että hänellä olisi paljon annettavaa.

– Olisin varmaan parempi kuin koskaan, koska näyttelemisessä olemme läsnäolon äärellä. Nuorempana hirveästi mietin, että pitäisi olla jotain erikoista. Nyt ajattelen, että olen vain tässä, koen ja elän tilannetta.

Haaveena psykologin ammatti

Loren elämän paradoksi on ollut, että samaan aikaan hän rakastaa ja pelkää esiintymistä.

Mainos
Mainos päättyy

– Olen tosi kova jännittäjä, mikä johti siihen, että jäin näyttelijätyöstä sivuun.

Esiintyminen on kiinnostanut aina. Tosin alkuun kyseessä oli esillä ja katseen kohteena olemisen tarve. Lore uskoo, että taustalla on ollut psykologisesti ajateltuna lapsuuden vajavaisuuksien paikkaaminen.

– Monilla näyttelijöillä on tätä. Sitä hakee revanssia lapsuuden kokemuksista, jotta kokisi olevansa rakastettu ja hyväksytty, Lore pohtii.

Sanna Hirveskarin ja Lari Halmeen jälkeen Biisikärpäsen juontajan saappaisiin astui Lorenz Backman. Kisatuomarina toimi sanoittajalegenda Vexi Salmi.
Sanna Hirveskarin ja Lari Halmeen jälkeen Biisikärpäsen juontajan saappaisiin astui Lorenz Backman. Kisatuomarina toimi sanoittajalegenda Vexi Salmi.

Liekö taideterapeutin koulutuksen saaneella äidillä osuutta asiaan, mutta Lorea on lukioiästä lähtien kiinnostanut psykologia. Kun muut lukivat koulukirjoja, Lore tarttui C.G. Jungin ja Sigmund Freudin teoksiin.

Mainos
Mainos päättyy

– Ihminen ja biologia ovat aina kiinnostaneet. Minulla oli aina takaporttina, että lähtisin yliopistoon lukemaan psykologiaa. Enpä sitten lähtenyt. 

Niina-vaimolta määräys

Vuoden 2010 alussa Lore sairastui työuupumukseen. Hän muistaa hetken, kun oli helsinkiläisen Yrjönkadun uimahallissa ja pohti, mitä tekisi elämällään. Syntyi päätös, joka on pitänyt: vuosia parhaaseen katseluaikaan televisiossa pyörinyt juontaja halusi keskittyä sisältöihin.

– Elämä oli pitkälti ollut viihdeohjelmissa sisään ja ulos juontamista. Oli ihanaa, kun Kesäterassissa ja Huomenta Suomen viikonlopussa pääsin haastattelemaan ihmisiä, sillä ihmiset kiinnostavat minua älyttömästi, Lore kertoo.

Lore juonsi MTV:n Kesäterassi-ohjelmaa usean vuoden työkaverinaan Tuija Pehkonen.
Lore juonsi MTV:n Kesäterassi-ohjelmaa usean vuoden työkaverinaan Tuija Pehkonen.

Lore halusi löytää tasapainon, parempia työtapoja ja elämäntaitoja. Kun hän oli perehtynyt näihin teemoihin, alkoi työkalupakissa olla tavaraa siinä määrin, että hän voisi hyödyntää sitä muiden hyväksi. Viihdemiehestä tuli luennoitsija, kouluttuja ja henkinen valmentaja, joka puhuu hyvinvoinnin puolesta.

Viime aikoina Lore on pitänyt taukoa opinnoissaan. Yksi syy tähän on, että perheenisä on kuunnellut vaimoaan, Huomenta Suomi -juontajakollegaansa Niina Backmania.

– Niina sanoi, että ennen kuin koulutukset muuttuvat rahaksi, niin uusiin ei mennä, Lore nauraa.

Huomenta Suomi nähdään MTV3:lla ja Katsomossa arkisin klo 6.25 ja viikonloppuisin klo 8.55.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan