Humalaisia keskusteluja Hollywood-huvilalla, grunge rockia tyhjällä tanssilavalla – tällaista oli Kauniit ja rohkeat -toimittajana 1990-luvulla
Katson kolumnisti Jupe Tuomola muistelee lukuisia kohtaamisiaan Kauniiden ja rohkeiden näyttelijöiden kanssa niin Suomessa kuin Yhdysvalloissa.
Pukevan jo edesmennyt tavaratalo Helsingin Kaisaniemessä, maaliskuu 1993. Tavaratalon alakerta vai oliko jopa joku parkkihalli, on aivan piukassa ihmisiä. Kaikenikäisiä ihmisiä. Jono jatkuu ulos asti. Paikalla on lääkintähenkilöstöä – onneksi – sillä muutamat, jo useita tunteja sitten paikalle saapuneet pyörtyilevät eturivissä jonkinlaisen lavakyhäelmän edessä.
Olen 21-vuotias ja juuri aloittanut toimittajana Katso-lehdessä. Seison Pukevan lastaus- ja tavarahississä, ja minulla on järjetön hiki. Osin siksi että ulkona on kylmä, sisällä ei, ja minulla on untuvatakki. Osin siksi, että jännittää.
Hississä kanssani on joku tavaratalon johtohenkilö, legendaarinen Hessu Reijonen ja muutaman vuoden minua vanhempi, ensimmäisellä ulkomaanmatkallaan oleva, eräs Joanna Johnson. Kuka on Joanna Johnson ja miksi hän on saanut massat liikkeelle kuin Dingo parhaimpina vuosinaan?
Siksi että hän on Caroline, Caroline Spencer Forrester, suomalaiset lähes pyörryksiin saaneesta päivittäissarjasta Kauniit ja rohkeat.
Joanna on hyvin jalat maassa -tyyppi ja erittäin ystävällinen. Hän kärsii paniikkihäiriöstä, joka ei tosin näy edes silloin kun hän menee valtavan yleisömassan eteen. Joanna ei laula, tee taikatemppuja eikä mitenkään muutenkaan esiinny. Hän vain seisoo ja vastailee juontajan itsestäänselvyyksiin.
Ihmiset ovat aivan pähkinöinä muutaman minuutin lavavierailusta. Näyttelijä itse on aivan ihmeissään. Amerikassa hän saa kävellä kadulla täysin rauhassa, sillä harvoin kukaan häntä edes tunnistaa.
Kauniita ja rohkeita katsoi ysärillä yli miljoona ihmistä, joista iso osa kiirehti töistä kotiin ehtiäkseen tuijottamaan suorastaan lamauttavan hitaasti etenevää kerrontaa, hahmojen tunnetiloja ilmentävää tuijotuskavalkadia ja sekopäistä suhde- ja juonittelukuviota.
Psykologit analysoivat kilpaa sarjan suosiota lehdissä mediatutkijat kuoronaan. Jokainen pääsi tai joutui Kaunareista jotenkin osalliseksi riippumatta siitä, katsoiko sarjaa ollenkaan. Vielä 2000-luvun alussakin katsojia oli noin 900 000, ja esimerkiksi ruokakaupassa kannatti käydä lähetysaikaan, jos halusi välttää jonoja.
Seuraan kerran tärähtikin ja huolella toukokuussa 1993. Itse Ridge Forrester alias Ronn Moss saapui Suomeen pari kuukautta Joannan jälkeen. Kaaos oli valmis, mutta se ei suhteellisen lyhytsanaista ja jäyhää, mutta omalla tavallaan positiivista Mossia haitannut. Hän piti tähteydestään.
Mossista tuli vuosien saatossa vakiovieras maassamme. Itsekin pääsin tapaamaan hänet useita kertoja ja jopa kerran näyttelemään hänen ja kollegani Kimmo Vehviläisen kanssa kirjoittamassani Kaunareiden radiosatiirissa. Siitä ei juurikaan jäänyt jälkipolville kerrottavaa, mutta kerroin nyt silti.
Jostain syystä minusta tehtiin tuohon aikaan Kauniit ja rohkeat -toimittaja, joten aina, eli todella usein, kun joku sarjan tähdistä vieraili Suomessa, olin automaattisesti paikalla. Mikä oli sikäli outoa, etten katsonut sarjaa ollenkaan.
Mutta aina kun joku tähdistä saapui Suomeen, soitin Maikkarin tiedotukseen, jonne pääsin katsomaan Kaunari-maratonin valmistautuakseni haastatteluihin. Onneksi sarja eteni etanan vauhtia, joten vaikka tähtivierailujen välissä olisi ollut vuosikin, niin Ridge oli ehtinyt vaihtaa ilmettä ehkä kaksi kertaa. Toisaalta hän oli ehtinyt olla neljä kertaa naimisissa.
Yksi hauskimmista vierailuista oli, kun Adrienne Frantz, Amberia näytellyt nuori nainen tuli suoraan suomalaisen kärkiviihteen ytimeen, harjavaltalaiselle tanssilavalle. Adriennella oli näet bändi, joka esiintyi tansseissa. Ikävä vaan, että bändi soitti grunge rockia, joista muutama paikalle vaivautunut tanssija ei liiemmin innostunut.
Keikan jälkeen Adriennen äiti, joka oli tyttärensä mukana reissussa, valitteli ettei ollut saanut unta edellisenä yönä paikallisessa motellissa. Kysyin syytä tähän, niin mamma-Frantz kertoi porojen ulvonnan valvottaneen häntä. En viitsinyt murskata eksoottista idylliä kertomalla, että poroja esiintyy Satakunnassa harvakseltaan, eivätkä ne tietääkseni juurikaan kommunikoi ulvomalla.
Sarjan suosio oli tässä vaiheessa jo hiukan hiipunut, ja kyseinen keikka toiminee merkkinä kiinnostuksen laantumiselle vähintään symbolisella tasolla.
Ja olihan näitä. Sally Spectra muun muassa vetäisi täydet lärvit vierailullaan, koska maassa maan tavalla.
Hienointa Kaunari-toimittajuudessa oli kuitenkin se että siihen liittyi paljon matkoja ulkomaille. Venetsiassakin kävin, kun Kaunareita kuvattiin siellä. Yritin ostaa silloisen Thornen, Winsor Harmonin (muistaakseni Thorne numero 3) kengät hänen jalastaan, koska ne olivat niin hienot. Hän ei myynyt.
Olisi kannattanut, koska ainakin muutama vuosi sitten hän toimi taksikuskina Los Angelesissa. Ok, huono vitsi, mutta kertoo siitä ettei saippuasarjat takaa amerikkalaisessa mittakaavassa miljoonatienestejä ja ikuista tähteyttä.
Kun Kauniit ja rohkeat täytti 10 vuotta vuonna 1997, minut kutsuttiin Hollywoodiin tätä juhlimaan. Tai siis tekemään juttua aiheesta. Pääsin tutustumaan Forrestereiden ja Spectran työtiloihin ja valtaviin kartanoihin. Ne ovat pahvikulisseihin rakennettuja kymmeniä “huoneita”, jotka ovat vieri vieressä jättimäisessä studiohallissa.
Iltajuhlat pidettiin Hollywood Hillsillä sarjan luojien Bellien utopistisen upeassa huvilakokonaisuudessa. Siellä join vodkaa raakana Spectran sihteerin Darla Einsteinin (Schae Harrison) kanssa ja puhuin humalassa tunnin uskonnosta Taylorin (Hunter Tylo) kanssa valkoisella nahkasohvalla.
Hyvin tavallisia ihmisiä tuottajien huvilasta huolimatta olivat ja ovat nämä Kaunarit. Aidosti ymmällään suosiostaan Euroopassa ja Suomessa. Siksi varmasti heihin oli helppo tutustua.
Kauniit ja rohkeat oli aikansa megailmiö. Se sai suomalaiset kastamaan vauvojaan milloin Brookeksi ja milloin Carolineksi.
Viime vuosien aikana suosio on totaalisen tipahtanut. Viimeksi kun tsekkasin, sarjaa seurasi noin parisataatuhatta katsojaa. Ei huono luku sekään, mutta hyvin vaatimaton menneeseen verraten. Harmi. Olisin voinut vielä kerran ottaa Kaunari-keikan vastaan. En Harjavallassa tosin.