Hormonit! -sarjan stressaava gynekologi oli näyttelijä Karoliina Blackburnin unelmarooli: "Mieheni petasi minulle tuhannen taalan paikan"

Näyttelijä Karoliina Blackburnilla on omintakeinen keino oppia vuorosanansa.
Ylen syksyn uuden draamatarjonnan avaa perjantaina (1.9.)Johanna Vuoksenmaan käsikirjoittama ja ohjaama draamakomedia Hormonit!, jonka jokaisessa kahdeksassa jaksossa käsitellään hormoneja.
Hormonien puutetta, ylituotantoa ja vaikutusta käyvät läpi gynekologi Elena (Karoliina Blackburn) ja rakkausfilosofi-psykologi Patrik (Robin Svartsröm) sekä heidän lähipiirinsä.
– Vaikka olen tehnyt televisiota ja elokuvia, niin tämä oli sen luokan rooli, ettei sellaisia tipahda usein syliin. Sain olla joka jaksossa ja miltei jokaisessa kuvassa ja kohtauksessa. Teksti oli tajuttoman hyvin kirjoitettu ja Elena niin ristiriitainen, monimuotoinen, mahdoton, kauhistuttava ja riemastuttava hahmo, Karoliina kuvailee.
Kiitokset puolisolle
Hormonit! on herättänyt kansainvälistä kiinnostusta, ja se myytiinkin kaikkiin Pohjoismaihin jo ennen Suomen-ensi-iltaa.

Skandinaavisten draamojen suurkuluttujana Karoliina on riemuissaan sarjan saamasta huomiosta.
– Tämä oli ilahduttava uutinen, sillä tykkään sairaasti skandisarjoista. Itse en ole sellaisessa koskaan näytellyt, mutta jos kutsu kävisi, niin ihan huutaen menisin, Karoliina sanoo.
Sami Hedberg on siirtymässä yritysmaailmaan – miten käy koomikon uran?
Kolmen kuukauden kuvausten ajan Karoliina sujahti kuplaan, jonka sisässä omalle elämälle ei ollut tilaa.
– Siinä kuplassa eläminen on kokonaisvaltaista ja muun elämän suunnitteleminen on poissuljettu. Mieheni petasi minulle tuhannen taalan paikan pyörittämällä kotia, jotta sain keskittyä työhön, Karoliina kiittää.
Keskittyminen harhautuu sohvalla
Hormonit! -sarjassa päähenkilön rooliin riitti tekstiä opeteltavaksi. Ei riittänyt, että tekstin muistaa, se pitää myös sisäistää.
– Olen huomannut, että kun poljen kuntopyörää tekstiä lukiessa, se menee lihaksiin. Jos makaisin sohvalla, tuskastuisin ja keskittymiskykyni lakkaisi. Kun kehollani on tekemistä, pystyn paremmin jäsentämään tekstiä, Karoliina kertoo.

Gynekologin roolissa Karoliinalla oli runsaasti lääketieteellistä sanastoa, kuten estrogeeni-progesteroni, dopamiini, endorfiini, oksitosiini, adrenaliini…
Yllätys Vain elämää -ohjelmassa – artistien läheiset mukana
– Tekstin opettelu ei tapahdu yhdellä rysäyksellä. Sen pitää olla niin hyvin hallussa, että sitä pystyy näyttelemään luontevasti. Rakastan lääketiedettä ja biologiaa, olen myös kiinnostunut anatomiasta ja fysiologiasta, joten monet sarjan asioista tunsin entuudestaan.
Yhtäläisyyksiä roolihahmoon
Karoliinan roolihahmo Elena on suoraviivainen ihminen, joka jatkuvasti tarkkailee itseään älykellon avulla.
Riku Rantala yllättyi Selviytyjät-kuvauksissa yhdestä seikasta: "Odotin jotain vilunkipeliä"
Kun Elena alkaa kärsiä omituisista oireista, hän vakuuttuu olevansa kuolemansairas. Vaikka Elena työskentelee päivittäin vaihdevuosioireisten potilaiden parissa, ei hän halua tunnistaa omassa kehossaan luonnollista muutosta.
– En ole niin ankara itselleni kuin Elena, mutta tunnistan täysin kaiken hänessä. Vähän kun kierrettäisiin ruuvia, niin saattaisin olla kuin Elena. Ei tarvinnut miettiä, millainen ihminen hän on, Karoliina nauraa ja vilkaisee ranteessaan olevaa urheilukelloa.

Karoliina on avautunut julkisuudessa erityisherkkyydestään. Ajoittain ominaisuus on raskasta, mutta siitä tietoiseksi tuleminen, stressin sietokyky ja -hallinta sekä armollisuus auttavat pääsemään vaikeiden hetkien yli.
– Tajuan, että olotila kestää vartin. Sitten se häviää ja voin taas keskittyä olennaiseen. Siinäkin kyse on hormoneista, Karoliina toteaa.
Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet valittiin vuoden parhaaksi elokuvaksi – löi Oscar-ehdokkaat
Näyttelijän työssä herkkyys on voimavara. Karoliina kokee samaistuvansa ja ymmärtävänsä ihmisiä ja heidän läpikäymiään asioita. Itsellä on kokemusta, miltä erilaiset tilanteet saattaisivat tuntua.
– En toki väitä, että kaikkea pitäisi itse kokea voidakseen näytellä. Mutta kyllä näyttelijän pitää jollakin tavalla saada kiinni maastosta, jossa on, Karoliina pohtii.
Ego syrjään töissä
Töissä Karoliina pyrkii olemaan mahdollisimman helposti lähestyttävä. Näyttelijöiden on päästävä nopeasti hahmojensa sisälle ja välittää juoni puhtaasti. Tämä ei onnistu, jos työryhmässä ilmenee esimerkiksi pelkoa.
– Kuvaustilanteessa tapaan erilaisia ihmisiä. Haluamme tehdä yhdessä mahdollisimman hyvää työtä enkä halua, että ainakaan egoni olisi esteenä työn toteutumiselle, Karoliina sanoo.

Kukaan ei voi tietää, millaisia kamppailuja kukin ihminen elämässään käy läpi. Tästä syystä Karoliina itse pyrkii olemaan muita kohtaan armollinen ja kiltti.
Uutisankkurikaunotar palaa Ylen aamuun – jätti pestin yliopistossa
– Paras saamani palaute vastanäyttelijältä on, kun hän on kokenut minut turvalliseksi. Tällöin tiedän onnistuneeni.
Draamasarjojen ystävä
Karoliinalla on monipuolinen työkokemus televisiotyöstä. Hänen ansiolistallaan ovat muun muassa Pirunpelto, Salatut elämät, Hovimäki ja Ex-onnelliset.

Näyttelijä itsekin seuraa ahkerasti televisiota, etenkin draamasarjoja.
Vicky Rosti muistelee hulvatonta Vain elämää -vetoa: ”Tarina ei kerro, maksettiinko summaa”
Kaikki lähtee käsikirjoituksesta, mutta Karoliinalle hyvän sarjan kriteeri on myös moniulotteiset hahmot.
– Vihaan sarjoja, joissa ihmiset ovat mustavalkoisia ja kliseisiä. Hahmo ei saa tyhjetä parissa jaksossa eli olla yhden, kahden ominaisuuden ihminen. Hänestä tulee löytyä koko ajan uusia sävyjä. Sellaisen hahmon näytteleminenkin on riemastuttavaa, Karoliina sanoo.
Hormonit! -sarjaa esitetään Yle Areenassa perjantaina 1. syyskuuta alkaen.