Hollywood-käsikirjoittajien lakko loppuu – hintalappu jäätävissä lukemissa

Yhdysvaltain käsikirjoittajien lakko on tullut päätökseensä, mutta näyttelijöiden liitto jatkaa työtaisteluaan.
Yhdysvaltojen käsikirjoittajien liitto lopettaa lakkonsa. Liiton tiedotteen mukaan ammattiyhdistysten johtajat äänestivät yksimielisesti lakon lopettamisesta.
Täysin ennalleen Hollywood ei silti palaa, sillä näyttelijöiden liitto jatkaa työnseisaustaan. Näyttelijöiden liitto vaatii yhtälailla suojaa tekoälyä vastaan sekä parempia työolosuhteita, terveys- ja eläke-etuja sekä palkkoja.
Käsikirjoittajien liiton jäsenet äänestävät myöhemmin lokakuun alussa kolmivuotisesta sopimuksesta, johon on kirjattu palkankorotuksia sekä suoja työntekijöille tekoälyn yleistyessä elokuva- ja televisiotuotannoissa. Maanantaina 25. syyskuuta liitto antoi julkisen lausunnon, jossa se totesi sopimuksen olevan poikkeuksellinen.
– Voimme ylpeästi sanoa, että tämä sopimus on poikkeuksellinen. Siinä on merkittäviä etuja, ja se suojaa käsikirjoittajia kaikilla jäsenistön sektoreilla, liitto kertoi tuolloin.
Työnseisauksen on tarkoitus päättyä keskiyöllä 27. syyskuuta. Käsikirjoittajat saavat mahdollisuuden palata töidensä pariin ratifiointiprosessin ajaksi.
Lakko alkoi toukokuun alussa ja kesti viisi kuukautta. Taloustieteilijä Kevin Klowden Milken-intituutista arvioi lakon hintalapuksi Yhdysvaltain taloudelle noin 4,7 miljardia euroa.
Lakko seisautti lähes koko Hollywoodin tuotannon, lukuun ottamatta muutamia kymmeniä indie-projekteja, jotka saivat erikoisluvan jatkaa tuotantoaan.
Hollywoodin lakoissa käännekohta – mielenosoitukset keskeytetty
Asiasta uutisoi muun muassa BBC.