Hintalappu Matti Nykäsen taulussa hämmentää Suomen huutokauppakeisaria: ”Harmittaa"

Tiisu-yhtyeen keulamiehen Henrik Illikaisen isä oli mäkikotkan manageri.
Uusintana nähtävässä Suomen huutokauppakeisari -jaksossa 7.8. Tiisu-yhtyeen laulaja-kitaristi Henrik Illikainen on myymässä muun muassa Irwin Goodmanin valokuvia. Aki Palsanmäen kiinnostuksen herättää myös Henrikin kauppaama Matti Nykästä esittävä taulu.
Taululla on mielenkiintoinen historia.
– Isäni oli Nykäsen manageri 1990-luvulla. Varastoista löytyi tällainen mysteeritaulu, Henrik kertoo.
Taulu kuvaa Mattia hyppäämässä Sarajevon menestyksekkäissä talviolympialaisissa vuonna 1984.
– Matilla on paljon faneja. Heillä on muistoja hänen kisoistaan ja mitaleistaan. Huippuhetkiähän ne ovat, kun niitä miettii ja muistelee, Aki kommentoi taulua.
Hämmennystä herättää kuitenkin se, ettei taulun tekijä ole tiedossa.
– Se on se mysteeri tässä. Merkki siellä on reunassa, mutta en tiedä, kuka tämän on maalannut. Olen kovasti yrittänyt selvittää, mutta maalauksesta ei löydy mitään kuvaan netistä eikä mistään, Henrik kertoo.
Kaikesta huolimatta Aki ei kuitenkaan ennusta taululle valtaisaa kiinnostusta.
– Tuollainen öljytyö Matti Nykäsestä kun myydään huutokaupassa, niin satanen on hinta, Aki arvioi.

Henrikin myyntiläjässä on Irwin- ja Matti-tuotteiden lisäksi muun muassa Digimon-kortteja, leluja ja vinyylilevyjä. Niistä hän pyytää yhteensä 1500 euroa.
– Oh-hoh! Mä elämältä turpiin sain ja se harmittaa, Aki hämmästelee hintapyyntöä ja siteeraa muistinvaraisesti Tiisun biisiä.
– Kyllä sitä kannattaa aina kokeilla kepillä jäätä, mutta kyllä nyt ollaan kaukana toisistamme, Aki linjaa tuttuun tapaansa.
Suomen huutokauppakeisarin jakso Nelosella keskiviikkona 7.8. kello 19.00.