Henriikka Rönkkönen kiidätettiin sairaalaan Selviytyjät-kuvauksista: "En muista juuri mitään"

Henriikan kisa jäi kesken hänen vointinsa romahdettua.
Uutta Selviytyjät Suomi -kautta kuvattiin kevään lopuksi Malesiassa. Mukana oli kirjailija Henriikka Rönkkönen, jonka uutisoitiin joutuneen jättämään kisan kesken toukokuun alussa.
Henriikka kertoo, että syynä poistumiseen oli lämpöhalvaus, joka johtui suola-arvojen laskemisesta niin alas, että häneltä lähti taju. Sairaalassa häntä nesteytettiin pitkään.
– Olin Malesiassa viikon yksityissairaalassa tiputuksessa, ja sitten tulin Suomeen. Tutkimukset jatkuivat vielä täällä, ja nyt olen vapaa niistä. Kaikki on hyvin ja voin hyvin, Henriikka kertoo.
36 tuntia kateissa
Palautuminen ja etenkin ensimmäinen viikko malesialaisessa sairaalassa ovat hämäriä.
– En muista tästä itse juuri mitään, mutta tiedän, että sairaala oli kaukana. Miesystäväni lähetettiin Suomesta sinne.
Muistinmenetyksen takia Henriikka ei muista 36 tuntia sairaalassa lainkaan. Herätessään hän oli hyvin hämillään, ja kisan päättyminen kiukutti.
– Että mitä teen täällä? Ottakaa letkut irti, tahdon takaisin kisaan! Olin koko ajan menossa takaisin kisaan, ja minua suoraan sanottuna vi**tti, että en pääse, hän muistelee.
Vaikka Henriikka ei muistakaan sattuneesta mitään, uskoo hän tilanteen olleen muille pelottavampi. Tilannetta ei hänen mukaansa näytetä ohjelmassa, sillä se tapahtui illalla.

Vaikka kisasta pois jääminen harmittaa, joutuu Henriikka myöntämään, ettei välttämättä lähtisi Selviytyjiin uudestaan.
– Teoriassa lähtisin, mutta luulen, että minua ei laskettaisi, ja se olisi vähän riski terveydelle. Mitä jos se tapahtuisi uudestaan? Se on vähän kiikun ja kaakun, hän harmittelee.
Mahtava kokemus
Kokemus oli kuitenkin ikimuistoinen, ja Henriikka laskee sen yhdeksi elämänsä hienoimmista asioista.
– En ole ollut ikinä sairaalassa, ja sekin oli tosi hieno yksityissairaala. Olin siellä ihan että vau, tämä on hieno! hän nauraa.
Henriikka oli siis hyvissä tunnelmissa sairaalassakin ja muistelee koko kokemusta hyvällä. Hän ehti olla kisassa viikon, ja pelkkä osallistuminen riitti jo luomaan upeita muistoja.
– Tämä on yksi lempiohjelmistani. Olin henkisesti varustautunut siihen, että saan kokea kaiken – pääsen juonittelemaan, ehkä minua vastaan juonitellaan ja kaikkea. Pääsin kokemaan ne. Pahinta olivat fyysiset kisat, sen voin sanoa, hän toteaa.
Selviytyjät Suomi Nelosella ja Ruudussa 1.9. alkaen.