Helsinki-syndrooma päättyy: Näin käy Peter Franzénin antisankarihahmolle
Varo juonipaljastuksia!
Elias ja Hanna kohtaavat Helsingin Sanomien toimiston katolla, jossa Elias kertoo antavansa Hannelle viimeisen haastattelunsa. Paikalle tulee myös Jarmo, jolle Elias lopulta antautuu.
Poliisit löytävät Suomen pankin konttoriin asennetun kameran, mutta mitään muuta epäilyttävää ei löydy. Pian kuitenkin selviää, että Suomen pankilta on kuin onkin kadonnut yli 20 miljardia uutta rahaa.
Jarmo käy uhittelemassa sairaalassa makaavalle ja kaiken kiistävälle Eliakselle, että tulee selvittämään tapauksen. Myös Eliaksen pojat käyvät tapaamassa heikossa hapessa olevaa isäänsä, ja tapaamisessa on koskettava jäähyväisten tunne.
Jarmon ärtymykseksi sama huippuasianajaja, jonka hän on palkannut aktivistityttärensä avuksi, tulee sairaalaan tapaamaan Eliasta. Elias vakuuttaa asianajajalle, ettei hänen tarinansa ole ohi.
Samaan aikaan kotona Eliaksen pojat katsovat vihdoin videon, jonka Elias on jättänyt heille sillä lupauksella, että videon saa katsoa vain, jos Eliakselle tapahtuu jotain. Videon lopuksi tapahtuu jotain odottamatonta. Sarja päättyy – tuotantoyhtiön konkurssin takia jatko on epätodennäköistä.
Helsinki-syndrooma TV1:ssä sunnuntaisin kello 21.05. Kaikki jaksot katsottavissa jo Yle Areenassa.
