Katso logo

Hanna Kinnunen oli Tähdet, tähdet -illan paras – tämä kilpailija tippui

Tähdet, tähdet

Laulukilpailussa jatkaa viisi suomalaista taiteilijaa.

Mainos
Mainos päättyy

Tähdet, tähdet -ohjelmasta tippui jälleen yksi kilpailija 17. toukokuuta. Kuusi kilpailijaa esitti elokuvista ja tv-sarjoista tuttuja kappaleita.

Ennen yleisön ääniä tuomaristo sai kertoa illan suosikkinsa. Lilli Paasikivi ja Sami Yaffa nimesivät suosikikseen Hanna Kinnusen, kun taas Juuso Mäkilähde piti eniten Tidjân Ban esityksestä. Hanna valikoitui myös äänestäjien suokiksi.

– Siihen kuka tänään joutuu lähtemään, ei vaikuta pelkästään tämän illan äänet, vaan kaikkien tähänastisen yhdeksän jakson äänissaalis, juontaja Susanna Laine kertoi.

Mainos
Mainos päättyy

Pudotusuhan alla olivat Malla Malmivaara ja Paleface. Vähiten ääniä keräsi Malla, joten hänen kilpailunsa päättyi.

– On tuntunut hyvältä. Tässä huomaa sen, että biisivalinnoilla on paljon väliä, Malla kertoi.

tähdet, tähdet
Malla lähti hyvillä mielin kotimatkalle.

– On ollut ihana matka ja laulaa kaikenlaista. Tämä jengi on aivan mieletön. Mun mielestä tämä menee oikein tällä hetkellä. Mä voin palata studioon tekemään sitä omaa musaa, hän jatkoi.

Malla veti jaksossa Whitney Houstonin kappaleen I Have Nothing, joka on elokuvasta Bodyguard. Tuomaristo kehui Mallan esitystä, mutta Lilli toivoi, että hän olisi antanut enemmän itsestään.

Kisassa jatkavat Hanna, Tidjân, Paleface, Riku Nieminen ja Teemu Roivainen.

Tähdet, tähdet perjantaisin ja sunnuntaisin Nelosella ja Ruudussa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan