Katso logo

Hanna Kinnunen kertoo, miten Tähdet, tähdet -ohjelman kappaleet valittiin - tästä vedosta voittaja joutui luopumaan

Hanna Kinnunen kertoo, miten Tähdet, tähdet -ohjelman kappaleet valittiin - tästä vedosta voittaja joutui luopumaan
20240523 HELSINKI. Hanna Kinnunen. KUVA: ATTE KAJOVA

Hanna pokkasi voiton 26. toukokuuta käydyssä finaalissa.

Mainos
Mainos päättyy

Tähdet, tähdet -ohjelman tuorein voittaja Hanna Kinnunen, 43, onnistui vakuuttamaan niin tuomarit kuin yleisönkin laulutaidoillaan. Hanna kertoo Katsolle, minkälainen prosessi kappaleiden valitseminen oli. 

Hanna paljastaa, että tuotannosta puututtiin kappalevalintoihin yllättävän vähän. Aiheesta keskusteltiin viihdeohjelman raameissa - biisien täytyy olla toteutettavissa, eikä päällekkäisyyksiä saa syntyä. 

- Hyvin pitkälti sain itse valita, mitä haluan esittää, Hanna sanoo. 

Laaja valinnanvapaus mahdollisti ahkeran harjoittelun ja jopa pienimuotoisen taktikoinnin. Hanna kertoo valinneensa kaikki kappaleet hyvissä ajoin.

Mainos
Mainos päättyy

- Valitsin ja treenasin kaikki biisit etukäteen, tietämättä, pääsisinkö koskaan edes esittämään niitä, Hanna paljastaa. 

Voittajan kelpaa hymyillä.
Voittajan kelpaa hymyillä.

Ammattimainen työmoraali kannatti, sillä Hanna selviytyi maaliviivan yli. Pitkäjänteisestä valmistautumisesta huolimatta kilpailuun liittyi suuria tunteita. 

- Beyoncen Crazy in Love -esitys oli pelottavinta, mitä olen koskaan tehnyt, näyttelijä toteaa.

Euroviisukappale oli liikaa

Voitosta huolimatta yhtä kappaletta Hanna ei koskaan päässyt esittämään. Euroviisut -jaksossa Hannalta kuultiin Hold Me Closer -kipale, jolla Cornelia Jakobs aikoinaan edusti Ruotsia Euroviisuissa. Se ei kuitenkaan ollut Hannan alkuperäinen valinta.

Israelin voittoviisu Toy vaihtui Ruotsin rauhallisempaan kipaleeseen.
Israelin voittoviisu Toy vaihtui Ruotsin rauhallisempaan kipaleeseen.
Mainos
Mainos päättyy

- Aioin esittää erään Israelin vanhan kilpailukappaleen. Tulimme kuitenkin tuotantoyhtiön kanssa lopputulokseen, ettei se olisi ollut sovelias tässä maailmantilanteessa. Päätös oli ehdottomasti oikea, Hanna summaa. 

Hanna on tyytyväinen lopputulokseen. Hän oli harkinnut Corneliankin kappaletta, joten vaihto tuntui luonnolliselta. 

- Se meni kuten piti. Esitykseen kuulunut lattialla pyöriminen toi omat haasteensa, Hanna muistelee.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Hanna Kinnunen kertoo, miten Tähdet, tähdet -ohjelman kappaleet valittiin - tästä vedosta voittaja joutui luopumaan