Hän putosi Erikoisjoukoista – kouluttaja raivostuu, kun kokelas ei suostu luovuttamaan paikkaansa

Erikoisjoukkojen kolmas jakso on katsottavissa Ruutu+-palvelussa. Jaksossa julkkiskokelailta mitataan fyysisen kapasiteetin lisäksi myös henkistä puolta. Jaksossa heidät laitettiin muun muassa tappelemaan keskenään.
Mustana Barbaarina tunnetun James Nikanderin suoritukset eivät ole menneet putkeen. Nyrkkeilytehtävässä hänen kätensä meni sijoiltaan. Tehtävän jälkeen helpotusta ei ole luvassa, sillä kilpailijat joutuvat motivaatiomontulle, jossa he joutuvat suorittamaan hiekassa erinäisiä tehtäviä. Kilpailu on etenkin Amanda Harkimolle ja Sauli Koskiselle raskas, ja he alkavat oksentaa.
"Feikkaat tuon jalan" - James Nikanderin polvivamma Erikoisjoukoissa epäilyttää kouluttajia
Tehtävä tuottaa tuskaa myös Jamesille. Hän on aiemmassa tehtävässään loukannut jalkansa, joka alkaa tehtävän aikana reistata uudestaan. Kipu on jo niin paha, että hän pystyy laskeutumaan hiekkamäeltä ainoastaan takaperin liukumalla.
Jakson päätteeksi kokelaat kutsutaan kouluttajien eteen. Jakson kisan heikoimmat lenkit ovat olleet ennakkosuosikki Sami Jauhojärvi, Ville Lång ja James Nikander.
Kouluttaja ruotii Nikanderia alisuoriutumisesta. Hän pyytää luovuttamaan numerolappunsa, mutta hän ei suostu.
– En mä halua antaa sitä, James toteaa.
– Sä olet kolme päivää saanut jo mahdollisuutesi, anna se lappu.
– Kouluttaja, en anna…
– Anna se lappu tänne, kouluttaja raivostuu.
Yrityksestä huolimatta James joutuu jättämään erikoisjoukot kesken ja lähtemään kotiin. Sami ja Ville saavat vielä jäädä, mutta kouluttajat toivovat, että heidän asenneongelmansa paranisi.
Erikoisjoukot katsottavissa Ruutu+-palvelussa.