Katso logo

Hän on vuoden 2024 Lucia-neito – juuret Ghanassa

Hän on vuoden 2024 Lucia-neito – juuret Ghanassa
Suomen Lucia-neit on Daniela Owusu.

Valtakunnallinen Lucia-neito kruunataan 13. joulukuuta. Suoraa lähetystä voi seurata Ylen kanavilla.

Mainos
Mainos päättyy

Daniela Owusu on valittu Suomen Lucia-neidoksi. Monikulttuurinen Daniela on kotoisin Kirkkonummelta. Hänen isänsä on ghanalainen ja äitinsä suomenruotsalainen, kertoo Selkosanomat.

– Minusta tulee huomaavainen, energinen ja iloinen Lucia, joka aina pyrkii kohtaamaan kaikki positiivisella tavalla. Olen todella onnellinen siitä, että voin olla Lucia, joka näyttää, että kuka tahansa voi olla Lucia. Yritän välittää Lucian sanomaa niin paljon kuin voin ja toivon, että voin inspiroida lapsia ja nuoria, Daniela kertoo Folkhälsanin verkkosivuilla.

Daniela odottaa kohtaamisia ihmisten kanssa, ja että saa esiintyä seurueensa kanssa. Daniela kampanjoi ennen valintaansa muun muassa sosiaalisessa mediassaan.

Mainos
Mainos päättyy

– Yritin myös tavoittaa suomenkielisiä ja nuoria, jotta hekin äänestäisivät ja lahjoittaisivat Lucia-keräykseen – onhan kyseessä koko Suomen Lucia, ei vain suomenruotsalaisten. Olen ollut stressaantunut, mutta tämä on myös ollut todella hauskaa aikaa!

Suomen Lucia-neito on Daniela Owusu.
Suomen Lucia-neito on Daniela Owusu.

Lucian päivää vietetään 13. joulukuuta. Kyseistä päivää pidetään valon juhlana sekä Pyhän Lucian kuolinpäivänä. Perinne on saapunut Suomeen Ruotsista, ja päivää juhlitaankin erityisesti ruotsinkielisillä alueilla.

Lucian legenda on peräisin Sisiliasta. Legendan mukaan Lucia eli 200-luvulla kristittynä, vaikka kristinusko oli Rooman valtakunnassa kiellettyä. Lucia-neidon pukuun kuuluvan punaisen nauhavyön kerrotaan symboloivan Lucian marttyyrikuolemaa.

Suomessa Lucia-ehdokkaat valitsevat vuosittain Folkhälsan ja Hufvudstadsbladet. Valtakunnallinen Lucia-neito valitaan yleisöäänestyksellä. Perinne johtaa juurensa vuoteen 1949.

Suomen Lucia toimii Lucia-keräyksen keulakuvana. Keräyksestä saatavilla varoilla tuetaan henkilöitä, jotka tarvitsevat arjessaan tukea. Vuonna 2023 keräys tuotti 156 210,87 euroa. Osa varoista menee Folkhälsanin FamiljeKraft-leirien järjestämiseen.

Mainos
Mainos päättyy

Suomen Lucia 2024 Daniela Owusu ja Luciakuoro esiintyvät Lucian aamussa Ylen kanavilla 13. joulukuuta.

Seuraa Lucian päivää tv:ssä 13.12.

  • Lucia-aamu Yle Teema & Femillä kello 7.35, Yle TV1:ssä kello 12.00 ja Yle Vegassa kello 6.06 ja kello 9 jälkeen. Lucia-aamu on katsottavissa myös Yle Areenassa.
  • Lucian kruunajaisjuhla. Suomen Lucian kruunaa klo 17 Helsingin tuomiokirkossa näyttelijä Alma Pöysti. Krunnajaiset lähetetään suorana Yle Areenassa ja Yle Fem -kanavalla klo 17.
  • Kauneimmat joululaulut Lucian kanssa Yle Areenassa ja Teema & Fem -kanavalla 18.12. klo 17.25.
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan