fbq
ensitreffit

Hän on uusi Ensitreffit alttarilla -asiantuntija

Uudistunut asiantuntijakolmikko valitsee jälleen pariskuntia, jotka tapaavat toisensa ensimmäistä kertaa omassa hääjuhlassaan.

Vastuullisessa tehtävässä nähdään vanha tuttu pastori Kari Kanala ja viime kaudella ohjelmaan tullut ratkaisukeskeinen terapeutti Hanna Myllymaa. Sen sijaan monella kaudella mukana ollut seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen jää tulevalta kaudelta pois.

Hänen tilalleen uudeksi asiantuntijaksi on valittu erityistason seksuaaliterapeutti Tapani Alanen. Hän opiskelee psykoterapeutiksi ja on työskennellyt pitkään sosiaalialalla, muun muassa lastensuojelussa, perhetyössä ja vammaishuollossa.

Sarjan yhdeksännellä kaudella keskeisinä teemoina käsitellään yhteistä elämää ja arkea, sekä läheisyyden ja kipinän merkitystä. Parit muuttavat yhteen ja kohtaavat yhdessä niin arjen haasteet kuin juhlahetketkin. Kauden aikana pohditaan myös, miten erilaisten elämäntilanteiden yhteentörmäys vaikuttaa parisuhteeseen.  

Julkkispappi Kari Kanala on joutunut erikoisiin tilanteisiin tv-uransa myötä – morsiamen isältä poikkeuksellinen pyyntö

Ensitreffit alttarilla MTV3-kanavalla 30.8. alkaen. 

Tilaa Katso-lehti kotiisi tästä!

Seuraa meitä somessa