Katso logo

Hamsteria näyttelevä Peter Franzén tunnustaa hamstraavansa myös itse: ”On jemmassa hieman muutakin kuin viinipulloja”

Peter Franzén
Mainos
Mainos päättyy

Kovaan talveen varautuminen ei ole leikin asia, ei edes Markku Pölösen ohjaamassa elokuvassa. Silti Peter Franzén nautti pääroolista 4.1. elokuvateattereissa ensi-iltansa saavassa Hamstereissa.

Pääosa Veikko Huovisen romaaniin pohjaavassa elokuvassa oli Franzénille unelmahomma. Franzén tunnetaan kirjailijan fanina, jonka lisäksi kameran takana seisoi yksi näyttelijän suosikkielokuvantekijöistä, joka oli ohjannut Franzénia Jussi-palkinnon arvoisesti vuoden 2004 Huovis-sovituksessa Koirankynnen leikkaaja.

Kaiken kaikkiaan Franzén ja Markku Pölönen ovat ehtineet tehdä yhdessä seitsemän pitkää elokuvaa. 

– Toivottavasti yhteinen matkamme jatkuu ja Markku tekee vielä lisää elokuvia Veikon tarinoista. Hamstereista oli kuitenkin puhuttu jo pitkään, ja olin ilmoittanut olevani heti käytössä, jos aikataulu natsaa. Sitten aikaa vierähti, kunnes sain eräänä päivänä ruskean kirjekuoren. Sisällä oli Hamsterit-romaanin ensipainos ja Markulta viesti, jossa luki ”kohta mennään”, Peter kertoo.

Mainos
Mainos päättyy

Franzén tapasi idolinsa, kun Huovinen vieraili Koirankynnen leikkaajan kuvauksissa 2000-luvun alussa. Vaikka kirjailija päätti maallisen vaelluksena 2009, tunsivat Franzén ja Pölönen tämän läsnäolon myös Hamstereiden kuvauksissa.

Hamsterit Peter Franzén

– Meillä on aina sellainen fiilis Markun kanssa, että Veikko hieman sanelee, miten hänen juttunsa menevät. Uskon, että hän nytkin opasti meitä pilven reunalta, Franzén virnistää.

Franzénin mukaan elokuvasta tuli juuri sellainen kuin hän oli salaa toivonut.

Hamsterit on sydämellinen, reikäpäisen hauska elokuva, joka kertoo vakavista asioista Huovisen huumorilla sävytettynä. Tarinassa nousevat vahvasti esiin Veikon suosikkiteemat, jotka ovat ihmisistä välittäminen ja toisen puolella oleminen, sekä luonnon kautta ihmisyyden ja yhteisöllisyyden ymmärtäminen.

Elokuva-arvostelu: Markku Pölösen ja Peter Franzénin Hamsteri on liki edeltäjänsä veroinen Veikko Huovis -sovitus

Hamsterit
Mainos
Mainos päättyy

Hamsteri on omalaatuinen, 1950-luvun lopun puuhuvilassa asuva luontokirjailija, joka haaveilee talvivarastojen keräämisestä lemmikkihiirensä kanssa.

– Kirjassa häntä kuvaillaan elävästi, mutta sain silti aika vapaat kädet tulkinnalleni. Tein muutaman harjoitusvideon, jotka lähetin Markulle kommentoitavaksi. Yhtenä mallina oli myös eräs jo edesmennyt, todella eksentrinen henkilö, joka Markku tunsi hyvin, Peter paljastaa.

Franzén on asunut vuodesta 2013 lähtien Etelä-Ranskassa vaimonsa Irina Björklundin ja teini-ikäisen poikansa kanssa. Peter myöntää, että talveen varautuminen on nykyisessä kotimaassa hieman erilaista kuin Suomessa.

– Toki sielläkin varaudutaan talveen keräämällä sadonkorjuun tuotteita ja säilykkeitä. Kaikilla on jemmassa hieman muutakin kuin viinipulloja. Varsinkin Ranskan maaseudulla ymmärretään, että yksinkertainen elämä on parhaimmillaan selviytymistä.

Hamsterit Franzén & Pölönen

Aleksi Salmenperä ohjaa elokuvan Paavo Nurmesta ja Ville Ritolasta – toinen kausi White Wall -sarjalle tuskin toteutuu

Selviytymisvietin lisäksi Franzénia puhuttelee Hamsterin empaattisuus muita kohtaan.

Mainos
Mainos päättyy

– Joskus minullakin on tarpeeksi energiaa ja voimia välittää enemmän muista ihmisistä. Haluan kiinnittää huomiota ihmisiin, joilla ei mene hyvin. Ei Hamsterillakaan ole aina kaikki voimat tallella, mutta hän yrittää silti auttaa. Jokainen meistä voi auttaa lähimmäisiään omalla tavallaan. Mikään tapa ei ole väärä, kunhan se ei ole hyväksikäyttöä tai väkivaltaa. Hamsteri auttaa myös itseään. Pitää rakastaa itseään tarpeeksi, jotta voi antaa rakkautta myös muille.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan