Katso logo

Suosikkimeteorologi Anniina Valtonen sai ikävää palautetta ulkonäöstään - kertoo nyt, mistä on kyse

anniina_valtonen_pasimurto_eb1e4120e7.jpg
Mainos
Mainos päättyy

Tänä vuonna Anniina oli historian ensimmäinen meteorologi, joka oli ehdolla vuoden esiintyjäksi Kultainen Venla-gaalassa. Anniina nappasi myös Vuoden positiivisin suomalainen 2021 -ehdokkuuden.

Tv:stä tuttu aurinkoinen sääennustaja tunnistetaan kadulla. Kasvotusten saatu palaute on aina kehuvaa. Ikävät öyhöttäjät ottavat Anniinaan yhteyttä nimettöminä sähköpostilla tai nimimerkin takaa somessa. Sosiaalisessa mediassa on muun muassa ihmetelty, miksi täytyy olla niin vahva kasvomeikki. 

- Meikkasimme koko korona-aikana itse itsemme lähetyksiä varten. Nyt ihan vastikään Ylen meikkaajat ovat saaneet alkaa taas meikata meitä. Se tarkoittaa siis sitä, että he osaavat tehdä oikean ammattimaisen meikin verrattuna meidän omiin kyhäilyihin, Anniina naurahti Vuoden positiivisin suomalainen 2021 -pressitilaisuudessa.

Anniina on siis saanut pitkästä aikaa kasvoilleen ammattimaisesti tehdyn studiomeikin.

- Tv-studion valot ovat niin kovat ja julmat, että jos ei ole yhtään meikkiä naamassa, niin joka ikinen ihminen näyttää väkisinkin kalpealta, sairaalta ja pahoinvoivalta. Asia on näin, vaikka olisi kuinka hyvä iho, eikä olisi tummia silmänalusia. Siellä on pakko olla jotain meikkiä, Anniina painottaa.

Mainos
Mainos päättyy

- Ajattelen, että meikki on osa työasua. Vähän kuin poliisi laittaisi haalarit päälle, lääkäri takin niskaan tai tarjoilija esiliinan ylleen. Koska me saamme niin paljon palautetta, aika julmaakin sellaista, niin meikatut kasvot tuovat vähän suojaa ja varmuutta työminän ja vapaa-ajan minän välille, Anniina sanoo.

- Miellän, että vapaa-ajan minä on sellainen, joka menee ilman meikkiä ja ne kasvot näkevät vain minun läheiseni. En halua, että meikittömiä kasvojani ruoditaan julkisuudessa, Anniina summaa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Suosikkimeteorologi Anniina Valtonen sai ikävää palautetta ulkonäöstään - kertoo nyt, mistä on kyse