fbq
haastatteluIhanat siirtolapuutarhat -ohjelmaa juontava Nicke Lignell kertoo, kenelle siirtolapuutarhamökkeily sopii ja kenelle ei
Ihanat siirtolapuutarhat -ohjelmaa juontava Nicke Lignell kertoo, kenelle siirtolapuutarhamökkeily sopii ja kenelle ei

Siirtolapuutarhamökkien suosio on kasvanut roimasti etenkin kaupungissa asuvien keskuudessa. Kaupunkien laitamilla sijaitsevien puutarha-alueiden ilmoitustauluilla roikkuu silminnähden enemmän osto- kuin myynti-ilmoituksia.

Tämän huomasi myös näyttelijä Nicke Lignell, joka juontaa AlfaTV:llä 4.4. alkavaa Ihanat siirtolapuutarhat -ohjelmaa.

Lue myös: Nicke ja Raakel Lignell ovat olleet naimisissa yli 25 vuotta: "Eroa ei ole koskaan harkittu"

Siirtolapuutarhamökkejä on jonkin verran näkynyt television mökkeily- ja remppaohjelmissa aiemminkin. Esimerkiksi Huvila & Huussin 11. kaudella kunnostettiin muusikko Anna Puun siirtolapuutarhamökki Helsingin Kumpulassa. Myös presidentti Tarja Halosen Marjaniemessä sijaitseva siirtolapuutarhamökki on toisinaan ollut esillä julkisuudessa.

Ihanat siirtolapuutarhat on kuitenkin tiettävästi Suomen ensimmäinen pelkästään siirtolapuutarhoihin keskittynyt life-style-ohjelma.

Alkujaan vähävaraisten kaupunkilaisten viljelyä varten suunnitellut siirtolapuutarhat ovat vuosien saatossa muuttuneet keskiluokan virkistysalueiksi. Palstoilla nököttäneet pienet työkaluvajat ovat laajentuneet hyvin varustelluiksi mökeiksi, joissa voi kesällä vaikkapa asua.

Perinteiseen kesämökkiin verrattuna siirtolapuutarhamökkeily on monesti yhteisöllisempää, sillä naapurit ovat lähellä. Mökit ovat usein myös sijainniltaan paljon omistajia lähempänä.

– Siirtolapuutarhamökki on vähän sellainen sivuolohuone tai sivupiha kaupunkiasunnon lisäksi. Se ei ole kesämökki, jonne ajetaan viikonlopuksi, vaan siellä voi piipahtaa vaikkapa lounastunnilla, Lignell sanoo.

Lue myös: Kuvia ja käännekohtia: Jukka-Pekka Palo kertoo kauhun hetkistään tsunamissa – lemmenloma vaimon kanssa sai traagisen käänteen

Ohjelmassa Lignell osallistuu siirtolapuutarhamökkeilijöiden pieniin kunnostus- ja remppa-askareihin.

Ei sovi laiskalle

Ihanat siirtolapuutarhat -ohjelman kuvausten yhteydessä Lignell kertoo tavanneensa sekä tarkasti puutarhoistaan huolehtivia ihmisiä että mökkeilyyn rennommin suhtautuvia. Täysin toimettomaksi ei siirtolapuutarhamökin omistaja voi kuitenkaan heittäytyä, sillä alueiden yleiset säännöt velvoittavat asukkaitaan pitämään huolta palstoistaan ja mökeistään, ettei esimerkiksi tuholaiset pääse leviämään.

– Koin, että joissakin puutarhoissa oli jopa aika tiukat säännöt, Lignell sanoo.

Jos on kesämökki jollain toisella paikkakunnalla, niin ei Lignellin mielestä kannata missään nimessä hankkia lisäksi siirtolapuutarhapalstaa. Koska sitten voi käydä samalla tavalla, kuin jos on mökki ja purjevene: toinen seisoo ja odottaa, kun olet toisessa paikassa.

Lignell sanoo itse olevansa tyypillinen kesämökki-ihminen, joka työtilanteen salliessa haluaa viettää kesät maaseudulla erilaisten käsityöprojektien parissa. Ihanat siirtolapuutarhat -ohjelmaan hän lähti mielenkiinnostaan nähdä, mikä ihmisiä vetää siirtolapuutarhamökkeilyyn. 

– Jos on esimerkiksi yksinelävä ja sosiaalinen ihminen, niin ei ehkä halua kesämökkiä kolmen tunnin ajomatkan päästä. Jos haluaa kesällä viettää aikaa ystävien kanssa, niin oma pieni puutarhamökki on siihen mitä mainioin paikka. Mutta laiskalle ihmiselle se ei sovi, Lignell tiivistää.

Lue myös: Tangomarkkinat putosi pois perinteisiltä tv-kanavilta – televisioidaan nyt erikoisella konseptilla

Ihanat siirtolapuutarhat Alfa TV:llä maanantaisin 4.4.2022 alkaen.

01.04.2022 16:07 | Teksti: Matti Tuomela I Kuva: Nouhau Productions

Seuraa meitä somessa