Finlandia-voittajasta kasvoi Oscaria jahtaava menestyselokuva
Toukokuussa Ranskasta kantautui ilouutisia. Juho Kuosmasen elokuva Hytti nro 6 oli voittanut Cannesin festivaalin Grand Prix’n jaetusti iranilaisen Asghar Farhadin elokuvan A Hero kanssa. Viimeksi suomalainen elokuva menestyi Cannesissa yhtä hyvin liki kymmenen vuotta sitten, kun Aki Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä (2002) voitti saman palkinnon.
Sittemmin Hytti nro 6 on myyty yli sataan maahan ja valittu muun muassa Suomen Oscar-ehdokkaaksi. Elokuvan menestys Cannesissa oli toivottua ja odotettua, sillä Kuosmanen voitti Un Certain Regard -sarjan 2016 esikoispitkällään Hymyilevä mies. Sen myötä oli selvää, että Juhon seuraava elokuva ylennettäisiin pääkilpailuun.
– Festivaalin taiteellinen johtaja Thierry Fremaux totesi minulle tuolloin, että Aki ei ole enää yksin. Siinä oli selvä viesti rivien välissä, Kuosmanen paljastaa Katsolle.
Rosa Liksomin Finlandia-palkittuun romaaniin pohjaava Hytti nro 6 kertoo suomalaisen opiskelijan ja venäläisen kaivostyöntekijän odottamattomasta ystäyydestä junamatkalla Moskovasta Murmanskiin. Kuvaukset suoritettiin Venäjällä lopputalvesta 2020 juuri ennen koronapandemian maailmanlaajuista leviämistä.
– Päiväkohtaukset kuvattiin liikkuvassa junassa ja yökohtaukset isossa varastohallissa. Junan sisällä oli ahdasta ja hidasta työskennellä, koska hyttiin mahtui kerralla vain pari henkilöä. Lisäksi kuvasimme Pietarissa, Petroskoissa, Olenegorskissa, Murmanskissa ja Teriberkassa, jossa jouduimme saarroksiin lumen keskelle ilman ruokaa ja puhelinyhteyttä, Juho muistelee.
Pandemian suhteen Kuosmanen kokee olleensa kuitenkin onnekas.
– Korona saapui Venäjälle vasta kuvausten loppuvaiheessa. Isoin vaikutus sillä oli varmasti henkisesti, koska on epämiellyttävää olla ulkomailla, kun raja suljetaan. Tuotantoyhtiö antoi mahdollisuuden keskeyttää kuvaukset, mutta työryhmä äänesti jatkamisen puolesta.
Pietarin teatteriakatemiassa ja Suomen Teatterikorkeakoulussa opiskellut Seidi Haarla valikoitui pääosaan jo hyvissä ajoin. Kyseessä on teatterissa jo toistakymmentä vuotta työskennelleen Haarlan ensimmäinen elokuvapäärooli.
– Hän oli mukana kommentoimassa henkilöään ja käsikirjoitusta sen viimeistelyvaiheessa. Koin, että hänellä on tietoa, jota ilman en pystyisi kirjoittamaan hahmoa, Juho toteaa.
Liksomin romaanissa ohjaajaan vetosivat ensimmäisenä henkilöt, maisema ja tunnelma.
– Kirjassa ollaan pääosin junassa, mutta sieltä paetaan hetkittäin muistoihin. Siinä ollaan jatkuvassa liikkeessä, usein melankolisissa tunnelmissa, mutta kaiken yllä leijuu outo lohdullisuuden tuntu. Se liittyy valtavaan mittakaavaan ja elämän hetkellisyyden hyväksymiseen, Juho muotoilee.