Katso logo

Ex on the Beachiin saapuu Temppareista tuttu hahmo

Ex on the Beachiin saapuu Temppareista tuttu hahmo

Villalla puidaan erityisesti kainalosta toiseen juoksevan Thorin käytöstä.

Mainos
Mainos päättyy

Ex on the Beach Suomi VIP -ohjelman tuoreessa jaksossa Emilian, Julian ja Kiian eteen rannalle huuhtoutuu uusi könsikäs. 

Älä lue pidemmälle, jos et halua tietää jakson tapahtumia.

Kyseessä on Temptation Island Suomesta tuttu Joonas. Joonaksen saavuttua kaksi villan asukasta joutuvat pakkaamaan kamansa ja lähtemään kotia kohti.

Kiia ja Thor olivat edellisten bileiden neljän kimppa -sotkun jäljiltä päätyneet nukkumaan sylikkäin, ja aamulla Thor myöntää Veeralle suudelleensa Kiiaa parin ollessa toisistaan erossa.

Mainos
Mainos päättyy

Päivän mittaan tilanne Veeran ja Thorin välillä näyttää selkeytyvän, ja heidän välillään näkyy olevan kiihkeitä hetkiä muiden piileskellessä toisessa huoneessa.

– Ilmeisesti meidän power couple on taas yhdessä, Roosa kuittaa ja lisää Thorin vain käymässä "lipaisemassa" Kiiaa aina, kun voimaparilla menee huonosti.

Kiia kertoo Thorin flirttailevan hänelle edelleen, ja bileissä Thor pyytää Veeraa olemaan istumatta hänen syliinsä, ettei Kiia pahoita mieltään. Thorin pyyntö saa etenkin Julian kimpaantumaan ystävänsä puolesta.

– Thorilla ja Veeralla on täällä aktiivinen juttu meneillään, niin mua vituttaa, että Thor ei kunnioita Veeraa käytännössä ollenkaan. Thor on pannut Kiian kaa täällä, ja mun mielestä sekin on vähän silleen, että miksi olet tehnyt tolleen Veeralle? hän tilittää kameroille.

Inkku paljastaa Veeralle, että Thor on suukotellut Kiiaa muidenkin ollessa paikalla, ja ihmettelee, miksi ihmeessä Thor ei tahdo Veeran istuvan syliinsä Kiian nähden, jos hän on Kiian kanssa vain ystävyyssuhteessa.

Mainos
Mainos päättyy

– Respect oikeesti että sä oot noin chillisti, koska mä v*ttu sekoaisin suoraan, Julia kehuu pöyristyneenä.

Veera kuittaa kertomalla, että aikoo nyt tarkkailla tilannetta, eikä ole sinisilmäinen.

Ex on the Beach Suomi Vip tiistaisin Max-suoratoistopalvelussa ja perjantaisin Frii-kanavalla.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan