Ex on the Beach -Lito paljastaa seksikumppaniensa määrän: 200–400

Discovery+-palvelussa alkaa 14.3. Ex on the Beach Suomi -sarjan neljäs kausi, joka on kuvattu Kyproksella.
Ensimmäisessä jaksossa sinkut saapuvat huvilalle, ja heti ensimmäisenä iltana keskustellaan intiimeistä aiheista. He käyvät läpi, paljonko kullakin on ollut seksipartnereita elämässään.
Muiden lukumäärät ovat noin 20 molemmin puolin, mutta Litolla on heittää tiskiin isompia numeroita.
– Älkää nyt pelästykö, mutta mun head count on alle 400, mut yli 200, Lito paljastaa.
Topi sanoo, ettei pidä yhden illan jutuista, eikä keräile kaatoja. Osa sinkuista on samaa mieltä, mutta esimerkiksi Kiia on eri linjoilla.
Angolassa syntynyt 25-vuotias Lito on muuttanut 5-vuotiaana Suomeen ja työskennellyt viihdealalla yli kymmenen vuotta muun muassa taustatanssijana ja kiertuemanagerina. Nykyään Lito toimii esimerkiksi kansainvälistä uraa tekevien artistien managerina.
Ex on the Beach -tähti Lito Gilberto on ammatiltaan musiikkimanageri – luo uraa Jenkeissä
Lito kertoi Katson haastattelussa olevansa parisuhdeihminen. Nyt hän viihtyy kuitenkin sinkkuna.
– Olen sellaisessa elämänvaiheessa, että on hyvä olla sinkkuna, jotta voin olla tulevaisuudessa hyvä kumppani. Nyt on hyvä keskittyä, kasvaa ja oppia, hän sanaili.
Lito syttyy itsevarmoista ja määrätietoisista sinisilmäisistä blondeista ja huomioi, miten nainen kantaa itseään ja puhuu muille.
Tässä ovat uudet Ex on the Beach -sinkut: Kokkolan lahja naisille, musiikkimanageri...

Ex on the Beach discovery+:ssa kaksi jaksoa tiistaisin ja Friillä kaksi jaksoa perjantaisin.