Eroottinen Villi leikki -draama pohtii valtaa – ”Eikö pelkästään asennon vaihtaminen seksin aikana johda valtatasapainon järkkymiseen?”

Villi leikki -elokuvan pääosan esittäjät Saara Kotkaniemi ja Nicola Perot aloittivat kuvausten jälkeen parisuhteen.
Saaralla ja Robertilla on suhde. Robert on jopa muuttanut Suomeen lemmen perässä. Rakkaudesta huolimatta heitä kalvaa epäilys suhteen luonteesta.
He aloittavatkin Turun saaristoon kohdistuvalla lomamatkallaan eroottisen leikin, jossa koetellaan parisuhteen rooleja. Viattomana alkanut kokeilu yltyy kuitenkin kesäloman edetessä kiihkeäksi, sadomasokistisiakin piirteitä saavaksi valtataisteluksi.
Saksalais-suomalaisen Villi leikki -elokuvan pääosissa nähdään muun muassa Pohjoisen tähti -sarjasta tuttu Saara Kotkaniemi sekä sveitsiläisnäyttelijä Nicola Perot. He ovat pariskunta oikeassakin elämässä ja tutustuivat toisiinsa juuri Villin leikin kuvauksissa.
Tässä eroottisessa draamassa Saara Kotkaniemi tutustui sveitsiläismieheensä – rohkea traileri julki
Elokuvaa kuvattiin kesällä 2021. Saara oli tuolloin naimisissa näyttelijä-laulaja Olavi Uusivirran kanssa, ja he ilmoittivat erostaan saman vuoden marraskuussa. Nyt Saara ja Nicola ovat perustaneet perheen. Heidän esikoisensa syntyi vastikään, 15. huhtikuuta.
Saara kertoi Anna-lehden haastattelussa, että hänestä ja Nicolasta tuli Villi leikki -kuvauksissa ystäviä.
– Kävi niin hauskasti, että kun eron jälkeen törmäsimme uudelleen, tulikin sellainen erityinen fiilis, Saara kertoi Annassa.

Elokuvan ohjaaja-käsikirjoittaja Jonas Rothlaender on työskennellyt Villin leikin kaltaisten teemojen parissa aiemminkin.
– Käsittelin vastaavanlaisia valtasuhteita ja sukupuolirooleja jo dokumenttielokuvassani The Strong Sex (2021) sekä ensimmäisessä fiktiivisessä elokuvassani Fado (2016), Jonas kertoo.
Jonas miettii, onko täysin tasa-arvoinen parisuhde edes mahdollinen.
– Erityisesti oma ikäluokkani hakee parisuhde-elämäänsä ajanmukaisempia tuulia hylkäämällä entiset, vanhanaikaiseksi kokemansa roolimallit. Mutta onko ylipäätään realistista tavoitella parisuhdetta ilman epätasapainoista valta-asetelmaa?, Jonas kyselee.
– Eikö pelkästään asennon vaihtaminen seksin aikana johda valtatasapainon järkkymiseen? Onko kenties niin, että tarvitsemme epätasa-arvoa ja valtapelejä tyydyttävän parisuhteen ylläpitämiseksi?
Villi leikki elokuvateattereissa perjantaina 20. lokakuuta.