Katso logo

Erika Vikman yllättää näyttelijänä – tällainen on hänen roolinsa Koskinen-poliisisarjassa

koskinen
Mainos
Mainos päättyy

Laulaja Erika Vikman nähdään 24.1. Nelosella alkavan Koskinen-poliisisarjan uudella kaudella.

Ruutu-palvelulle tehty dekkarisarja Koskinen oli viime keväänä hitti myös Nelosella. Nyt myös sarjan kakkoskausi pääsee esitykseen Nelosen puolella.

Heti kauden alussa nähdään mukana laulaja Erika Vikman. Hän näyttelee kahdessa ensimmäisessä jaksossa Tuike-nimistä poptähteä. Tuiken managerina toiminut väkivaltainen ex-poikaystävä on kuollut jäätyään auton alle. Tuike antaa poliisille tärkeän vihjeen tietämättään. 

Ensimmäisessä tarinassa esiintyy myös muun muassa Putouksesta ja Pysäyttäkää Nyqvist -sarjasta muistettava Antti Tuomas Heikkinen, joka näyttelee salaperäistä stalkkeria. Lisäksi mukana on Salatut elämät -sarjan Elina Taalasmaana tutuksi tullut Inna Tähkänen.

Kauden jaksot ovat jälleen kaksiosaisia. Ensimmäinen tarina perustuu Seppo Jokisen kahdeksanteen Koskinen-kirjaan Vilpittömässä mielessä, joka on vuodelta 2003. 

Mainos
Mainos päättyy

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Erika esittelee näyttelijänlahjojaan. Hän näytteli 16-vuotiaana Ylen Parasta aikaa -sarjassa. Erika näytteli tuolloin Iira Ström -nimistä hahmoa, jolla oli lyhyt, punainen tukka. Hän harrasti nuorena myös teatteria.

Ohhoh, Erika Vikmanin yllättävä menneisyys paljastui: näytteli 16-vuotiaana tv-sarjassa

Erikaa nähtiin syksyllä tv:ssä enemmänkin, kun hän tähditti Vain elämää -kautta.

Koskinen Nelosella tiistaisin 24.1. alkaen

Koskinen-rikossarja saa laajan kansainvälisen levityksen

Artikkelia korjattu 23.1. klo 11.08: poistettu virheellinen tieto, että kyseessä olisi Erika Vikmanin debyytti näyttelijänä.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Erika Vikman yllättää näyttelijänä – tällainen on hänen roolinsa Koskinen-poliisisarjassa