Katso logo

Ensitreffit alttarilla: Riia ja Aleksi murtuvat itkuun paljastaessaan shokkipäätöksensä

Ensitreffit alttarilla: Riia ja Aleksi murtuvat itkuun paljastaessaan shokkipäätöksensä

Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa nähdään tiistaina 26.12. parien päätökset siitä, jatkavatko he avioliittoaan.

Mainos
Mainos päättyy

Aleksin ja Riian suhteessa on ollut Ensitreffit alttarilla -ohjelman aikana turbulenssia, vaikka heillä on ollut myös paljon hyviä hetkiä, luontevaa yhdessäoloa ja läheisyyttä.

Riialla ja Aleksilla on ollut riitoja, joista isoin alkoi Riian mukaan ”läheisyysasiasta” ja leimahti Aleksin löydettyä Riian puhelimisesta Tinderin, jota tämä ei ollut omien sanojensa mukaan tosin käyttänyt ohjelman aikana.

Ensitreffit alttarilla: Näin Aleksin ja Riian Tinder-riita leimahtaa – Aleksista paljastuu ikävä puoli

Riia kertoo päätösjaksossa, että hänen tunteensa ovat menneet laidasta laitaan. Hän murtuu itkuun kuvaillessaan, ettei tunne päässeensä tunteissaan sille tasolle, mille hänen mielestään tulisi päästä.

Mainos
Mainos päättyy

– Aleksista on tullut mulle tosi tärkeä ihminen, niin sitten on tullut syyllisyyden tunne siitä, ettei ole niitä semmosia voimakkaampia romanttisia tunteita, hän sanoo.

Aleksi ymmärtää Riian tuntemukset, eikä ota niitä itseensä. Hänenkin tunteensa nousevat pintaan, kun hän kertoo Riian olevan hänelle riittävä ja täydellinen kumppani.

– Meidän päätös on, että ei missään nimessä haluta luopua toinen toisistamme, ja siitä ollaan molemmat ihan yhtä mieltä, että halutaan olla toistemme lähellä, mutta ei aviopuolisoina, vaan ystävinä, Riia kiteyttää.

Ensitreffit alttarilla: Riia ja Aleksi murtuvat itkuun paljastaessaan shokkipäätöksensä

Aleksi sanoo kunnioittavansa Riian tunteita ja hänen avoimuuttaan.

– Ne on niitä rehellisiä tunteita, mitä mä haluan. Ei pakotettua, ei peiteltyä, vaan just sitä aitoa. Sitä mä arvostan todella paljon. Se ei poista sitä syvää välittämistä.

Aleksi myöntää, että olisi itse halunnut antaa suhteelle vielä aikaa katsoa, voisiko se kehittyä rakkaudeksi, mutta päätös oli hänen mukaansa kuitenkin yhteinen.

Mainos
Mainos päättyy

Riia kertoo toivovansa, että Aleksi jää hänen elämäänsä läheiseksi ihmiseksi.

– Toivottavasti loppuelämäksi, hän sanoo halaten Aleksia, ja molemmat pyyhkivät jälleen kyyneleitään.

Ensitreffit-Riian ja Aleksin riidasta paljastuu hälyttäviä yksityiskohtia

Ensitreffit alttarilla: Riia ja Aleksi murtuvat itkuun paljastaessaan shokkipäätöksensä

Psykoterapeutti Hanna Myllymaa kertoo, että asiantuntijat ovat pitäneet Aleksin ja Riian suhdetta kauniina, ja eropäätös tuli heille hieman yllätyksenä.

– Toki toivon, että sieltä löytyisi vielä tämän eropäätöksen jälkeenkin niitä tunteita ja ehkä uudenlaisia näkökulmia tarkastella heidän suhdetta. Lähdetään edelleen heitä tukemaan tässä prosessissa, mihin ikinä se heitä viekään, hän toteaa.

Aleksi sanookin Riian olevan hänelle sellainen ihminen, jonka eteen hän haluaa tehdä töitä ja taistella.

Mainos
Mainos päättyy

Ensi viikolla nähdään vielä viimeinen jakso, jossa tavataan pari kaksi kuukautta kuvausten jälkeen. Jaksossa pariskunnat tapaavat myös toisensa ensimmäistä kertaa.

Ensitreffit alttarilla tiistaisin MTV3:lla ja MTV Katsomossa.

 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan